Terriermania

Olin sopinut Henryn kanssa, että me lähtisimme yhdessä digimoniemme kanssa Coloradoon tapaamaan Henryn kaukaista ystävää, Willisiä. Tämä oli kuulemma soittanut Henrylle paria päivää aikaisemmin ja Henry oli kertonut minusta ja digimonistani, jolloin myös minut oli kutsuttu mukaan.

Matkapäivän aamuna tapasin Henryn ja hänen Terriermoninsa juna-asemalla. Oma digimonini oli täynnä intoa, sillä emme matkustelleet kovinkaan usein. Matkan ajaksi olin laittanut Terriermonin kaulaan vaaleanvihreän nauhan, jonka olin sitonut rusetille.
"Hei, Henry!"
huikkasin iloisesti juostessani Terriermon päälaellani matkustaen heitä vastaan.
"Terve, Rosalee! Olette juuri ajoissa, junamme lähtee ihan kohta. Oletteko te valmiita lähtöön?"
Nyökäytin päätäni reippaasti.
"Siitä voit olla varma! Terriermonkin on aivan innoissaan."

Samalla hetkellä junamme lipuikin asemalaiturille, ja nousimme sisään. Sisällä junassa hakeuduimme omille paikoillemme ja valmistauduimme tuntien matkaan kohti Coloradoa. Digimonimme eivät olleet pysyä nahoissaan. Pian juna jo lähtikin liikkeelle.

Matka oli pitkä, ja jossakin vaiheessa matkaa minä nukahdin. Havahduin vasta kun Henry ravisteli minua hereille.
"Rosalee, herää! Saavuimme juuri asemalle. Olemme perillä!"
Räväytin saman tien silmäni auki ja tähyilin ulos junan ikkunasta. Terriermonimme olivat taas täynnä virtaa ja olivat jo menossa ulos junasta. Naurahtaen Henry ja minä seurasimme niitä.

Astuessamme matkatavaroinemme ulos junasta vilkuilin innokkaasti ympärilleni. Henry nykäisi minua kevyesti kädestä ja viittoili tulemaan mukaansa. Siristelin silmiäni ja huomasin hieman syrjemmällä seisovan nuoren, vaaleahiuksisen pojan, joka näytti todella mukavalta ja ystävälliseltä. Leukani loksahti auki huomatessani, että tuon pojan, jonka siis täytyi olla Willis, vieressä seisoi Terriermon.
"Mitä.. Terriermon.."
sain juuri ja juuri soperrettua. Sekä Henry että Willis nauroivat.
"Juuri tuosta syystä Willis halusi myös sinutkin mukaan. Ajattelimme, että voisimme pitää yhdessä Terriermon-tapaamisen."
Minä nyökyttelin päätäni iloisesti ja menin halaamaan Willisiä.
"Kiitos kutsusta, tämä on todella hienoa!"
Willis nyökytteli nauraen.
"Ilo on minun puolellani, hienoa että pääsit tulemaan! Mitäs sanotte, lähdetäänkö nyt meille? Voisin samalla näyttää teille hiukan paikkoja."
Minä ja Henry nyökyttelimme. Kutsuimme digimonejamme, ja mahdoimme näyttää kaikki varsin hassuilta, koska meidän jokaisen pään päällä matkusti Terriermon. Willisin Terriermon oli ensimmäinen joka niin teki, ja saman tien minun ja Henryn Terriermonit seurasivat esimerkkiä. Minun ja Henryn kulkeminen oli hieman hoippuvaa, mutta Willis oli jo tottunut kulkemaan Terriermon päänsä päällä.
"Näin säästätte digimoninne jalkoja, ja samalla saatte suojaa auringolta, täällä Coloradossa kun aurinko paistaa melkein aina,"
Willis vinkkasi hymy huulillaan.
Nyökyttelimme itsekin hymyillen. Willisin neuvo kuulosti kaikesta päätellen aivan järkevältä.

Jonkin matkaa käveltyämme saavuimme Willisin kotiin. Avatessaan kotitalonsa oven hän pyysi meitä tulemaan sisälle ja jatkoi sitten kertomustaan toisesta digimonistaan Kokomonista, joka oli myös Terriermonin veli. Hän paljasti hieman surumielisenä kuinka virus oli iskenyt hänen digimoniinsa ja lopulta tuhosi sen. Myöhemmin Willisin ja hänen ystäviensä Daisuken ja muiden ponnistelujen ansiosta Kokomon oli syntynyt uudestaan.
Willis johdatti meidät huoneeseensa ja tarjosi meille juotavaa, olimmehan varmaankin väsyneitä ja janoisia matkan jäljiltä. Terriermonimmekin olivat jo ehtineet tehdä tuttavuutta, ja näyttivät tulevan hyvin toimeen keskenään.

Aika kului nopeasti, ja pian oli jo pimeää. Valmistauduimme käymään nukkumaan, ja ajattelin että tästä matkasta tulisi vielä aivan mahtava. Siitä me kaikki pitäisimme omalta osaltamme huolen.