Sinä kyseisenä päivänä minulla oli taas uksi ottelu edessäni. Kello ei ollut varmastikaan enempää kuin kuusi aamulla, kun jo olin jalkeilla, ja puhelimen ääressä. Tarkoitukseni oli soittaa Soralle. Tämä vastasikin muutaman soiton jälkeen.
"Taichi? Sinäkö siellä?"
Sora kysyi, ja minä vastasin myöntävästi.
"Niin.. ajattelin soittaa sinulle, ja.."
Sora kuitenkin keskeytti minut.
"Mutta Taichi, ethän sinä yleensä soita minulle, vaan minä sinulle.. Sitä paitsi ottelunhan on tarkoitus alkaa vasta yhdeksältä. Onko kaikki hyvin?"
Nyökyttelin langan toisessa päässä.
"Mmh.. totta kai on, ei hätää.."
Sora ei kuitenkaan ollut niin helposti huijattavissa.
"Taichi, minä tunnen sinut kyllä, ja tiedän milloin sinua painaa jokin. Liittyykö se jotenkin tämänpäiväiseen otteluun?"
Nielaisin äänekkäästi. Tiesin, etten voisi valehdella Soralle.
"Kyllä.. minulla on omituinen aavistus, että jotain tapahtuu tänään.."
mutisin, ja Sora vetäisi henkeä ennen jatkamistaan.
"Voi, Taichi.. älä ajattele sitä liikaa. Ihan hyvin se menee, niin kuin aina ennenkin."
Minun täytyi myöntää olevani samaa mieltä.
"Olet varmaankin oikeassa, ja minä huolehdin turhia. Nähdään myöhemmin, Sora!"
Lopetin puhelun, mutta en kuitenkaan tuntenut itseäni täysin vakuuttuneeksi.
Muutamaa tuntia myöhemmin joukkueemme oli jo kerääntynyt pelikentälle, ja valmentaja jakoi parhaillaan ohjeita.
"Sora, sinä olet taas keskikenttäpelaaja. Taichi on hyökkääjä."
Valmentajan siirtyessä jakamaan vinkkejä muille pelaajille Sora rutisti kättäni.
"Hyvin se menee, Taichi. Luota vain minuun."
Nyökkäsin hermostuneena.
"Tiedän, Sora. Kiitos."
Siitäkään huolimatta pelkoni eivät täysin hälvenneet.
Kului vielä hetki, ennen kuin ottelu alkoi. Pääsin tapani mukaan heti alussa kunnolla vauhtiin, ja sain viiden peliminuutin jälkeen tehtyä ensimmäisen maalin. Toinen maalitilanne syntyi kahdeksannen minuutin kohdalla, ja lauoin pallon taas maaliin. Yleisö hurrasi, ja jotkut näkyivät ottavan valokuviakin.
Ottelusta oli kulunut vasta puolisen tuntia, kun sain seuraavan maalintekomahdollisuuden. Pallo oli hallussani, kun täysin varoittamatta yksi vastajoukkueen pelaajista syöksyi suoraan kohti. Keskityin vain pitämään pallon itselläni, enkä siten heti huomannut mitä oli tapahtumassa, ennen kuin se sitten tapahtui.
Kimppuuni syöksynyt pelaaja taklasi minut ilkeästi. Taistelin kaikin voimin vastaan pitääkseni jalkani hallinnassa, mutta se oli aika lailla hyödytöntä, ja seuraavassa hetkessä tajusin kaatuvani maata kohti. Pian jo makasinkin nurmikentällä pitkin pituuttani, iskun saanut jalka kuin tulessa. Kuulin tuomarin viheltävän pelin poikki. Tajusin vain hämärästi Soran ja katsomossa istuneen Koushiron kiirehtivän luokseni.
"Taichi! Oletko kunnossa?"
he huusivat kuin yhteen ääneen. Minä pudistin päätäni heikosti ja valitin heti seuraavaksi suureen ääneen pistelevää, viiltävää kipua.
"Jalkaan sattuu kamalasti.."
vaikeroin maatessani edelleen kippurassa maassa. Koushiro polvistui viereeni ja rutisti kättäni kevyesti.
Hetkeä myöhemmin kuulin ambulanssin sireenin äänen. Joku oli ilmeisesti jo hälyttänyt apua. Olin siitä salaa erittäin kiitollinen. Ambulanssimiehet kiirehtivät paareineen kentälle ja nostivat minut varovaisesti paarien kyytiin ja kiidättivät ambulanssiin. Koushiro ja Sora seurasivat, pyytäen päästä mukaan. Miehet myöntyivät siihen heidän selitettyään, että me kolme olimme läheisiä ystäviä.
"Tulkaa sitten mukaan. Sairaalassa joudutte kuitenkin odottamaan jonkin aikaa, kun tutkimme ystävänne jalan."
Sairaalaan päästyämme miehet kiidättivät minut heti tutkittavaksi Koushiron ja Soran istuessa odotustilaan. Jonkin aikaa he molemmat olivat hiljaa, kunnes Sora sanoi hiljaisella äänellä:
"Koushiro, tämä on kamalaa.. olen niin huolissani Taichin puolesta. Mitä jos.."
Koushiro puristi Soran kättä varovasti, ja pudisti päätään.
"Sshh... kyllä kaikki kääntyy parhain päin. Me voimme nyt vain odottaa ja toivoa parasta."
Kului jonkin aikaa, ennen kuin lääkäri tuli Soran ja Koushiron luokse. Molemmat nousivat heti ylös.
"Ystävänne voi nyt verrattain hyvin. Hänen toinen jalkansa on murtunut ja hän on mustelmilla. Haluamme pitää hänet täällä tarkkailussa yön yli. Kotiin päästessään hänen täytyy ehdottomasti levätä. Kaikki fyysinen rasitus on ehdottomasti kielletty, kunnes jalka on parantunut. Pystyessään taas kävelemään hän joutuu käyttämään kainalosauvoja jonkin aikaa. Voitte nyt mennä katsomaan häntä."
Koushiron ja Soran tullessa huoneeseen hymyilin alakuloisesti.
"Tulikin nyt pitkä lepotauko minulle.. hoitaja sanoi, etten saa pelata useisiin kuukausiin."
Sora pudisti päätään.
"Taichi, nyt sinun on tärkeintä keskittyä vain ja ainoastaan paranemiseen. Joukkue pärjää kyllä sen aikaa ilman sinua, vaikka oletkin tähtipelaaja."
Hymyilin edelleen surullisesti.
"Ennätin sentään tehdä kaksi maalia.."
jatkoin apeaan sävyyn.
"Jos kaikki menee hyvin enkä tee mitään tyhmää, pääsen kuulemma huomenna kotiin. Tuletteko katsomaan minua sitten kun olen kotiutunut?"
Sekä Sora että Koushiro nyökyttelivät.
"Totta kai tulemme. Sinun olisi nyt varmaan parasta levätä, Taichi. Nähdään sitten huomenna."
Heilautin apeasti kättäni.
"Hyvä on, nähdään huomenna.."
Lähdettyään huoneesta Koushiro ja Sora vaihtoivat vielä muutaman sanan.
"Taichi on ihan maassa.."
Sora sanoi ja Koushiro jatkoi:
"Eikä ihme, hän joutuu kentältä sivuun kuukausiksi. Meidän täytyy keksiä jotain hänen piristämisekseen. Kuule, Sora, minun täytyy nyt juosta, mutta soitellaan myöhemmin illalla, jooko?"
Sora nyökkäsi.
"Hyvä on, tehdään niin. Minunkin pitää kiiruhtaa jo kotiin."
Sanottuaan pikaiset heipat toisilleen he erkanivat eri suuntiin, ajatukset minussa. Tämä onnettomuus tiesi minulle pitkää pelitaukoa, ja juuri kun olin ollut elämäni kunnossa. Minun täytyisi vain kestää, ja keskittyä paranemiseen, jotta pääsisin taas pelikentille mahdollisimman pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti