Minusta tuntui aivan kuin me lentäisimme. Varmasti kaikista muistakin tuntui samalta. Kiidimme hurjaa vauhtia halki virtuaalisen todellisuuden. Pian vauhtimme kuitenkin hidastui, ja huomasin putoavani alaspäin.. ja vauhdilla. Samassa hetkessä digitaalinen ympäristö vaihtui uudelleen todelliseksi yhdessä vilauksessa. Ehdin jo miettiä kuinka pitkään me vielä putoaisimme, mutta sain vastauksen melkein saman tien, sillä laskeuduin maan kamaralle, ja jonkun päälle. Nousin nopeasti ylös ja huomasin pudonneeni suoraan nuoren ruskeahiuksisen pojan päälle.
"Voi ei.. anteeksi kamalasti!"
parahdin pojan noustessa ylös selkäänsä hieroen.
"Olen oikeasti kamalan pahoillani! Sattuuko sinuun pahasti?"
Saatoin nähdä muutamia tuskankyyneliä pojan silmissä, mutta tämä hymyili yhä urheasti.
"Ei tässä hätää.. oletteko te muuten siitä toisesta todellisuudesta tulleita valittuja lapsia?"
hän sitten kysyi huomatessaan kuinka paljon meitä oikein oli. Saatuaan myöntävän vastauksen hän kuuli takaansa äänen:
"Takato! Emmehän ole myöhässä?"
Vilkaistessaan olkansa yli hän näki, että meitä lähestyi vielä kaksi lasta digimoneineen. Tytön vierellä loikki Renamon, ja pojan olalla roikkui Terriermon. Takato pudisti päätään.
"Ette suinkaan, he tulivat vasta ihan äsken. Missä Rosalee muuten on?"
Takato kysyi sitten Henryltä, joka vastasi:
"Näimme hänet äsken, ja hän tulee aivan pian."
Takato nyökkäsi.
"No, hyvä on sitten. Sillä aikaa voinkin esitellä ystäväni teille. Tässä on Henry Wong ja Terriermon, tuossa taas Rika Nonaka ja Renamon."
Sitten hän osoitti vierellään olevaa punaista dinosauruksen näköistä digimonia.
"Ja tässä on minun digimonini, Guilmon."
Kaikki kääntyivät katsomaan Guilmonia, joka nosti toista kättään ja sanoi:
"Terve! Guilmonista on kivaa tavata teidät kaikki!"
Henry vaihtoi painoa jalalta toiselle ja mutisi puoliksi itsekseen:
"Missä se Rosalee nyt oikein jumittaa.. emme voi jäädä tähän koko päiväksi."
"Moumantai, moumantai!"
sanoi hänen olallaan roikkuva Terriermon.
"Moumantai? Mitä se tarkoittaa?"
Ken kysyi jostakin joukkomme keskeltä, Daisuken viereltä.
"Rauhoitu, ei mitään hätää,"
Henry selvensi Kenille. Silloin Rika sattui katsomaan olkansa yli ja huusi:
"Hei, Rosalee tulee!"
"Hienoa, sittenhän kaikki ovat koolla,"
Takato sanoi helpottuneena, ja pitkähiuksisen, vihreään paitaan ja oranssiin minihameeseen pukeutuneen tytön ehdittyä Henryn ja Takaton viereen Takato jatkoi esittelykierrosta.
"Tässä on siis Rosalee Kamida ja hänen Terriermoninsa. Ja sitten.."
Ennen kuin Takato ehti jatkaa, Rika keskeytti tämän sanomalla:
"Etköhän sinä nyt ole unohtanut jotain, Takato."
Hetken aikaa Takato näytti hämmästyneeltä, ennen kuin tajusi.
"Aivan, anteeksi kamalasti, unohdin esitellä itseni. Olen siis Takato Matsuki, hauska tavata teidät kaikki."
Me jatkoimme esittelykierrostamme, ja viimeisenkin esiteltyä itsensä ja digimoninsa Henry naurahti:
"No tuossa onkin aika paljon muistamista. Mutta emmeköhän me jotenkin pärjää. Voisimme tästä nyt mennä vaikka läheiseen puistoon joksikin aikaa, ja kenties sopia samalla, kuka yöpyy kenenkin luona. Päivä alkaa nimittäin kääntyä iltaan, ja ajattelin että voisi olla parempi jos lähtisimme matkaan vasta aamulla, nukuttuamme ensin yön yli.
Henryn ehdotus sai yleistä hyväksyntää, ja Takato puuttui puheeseen.
"Okei kaikki. Sopiiko, että minä ja Henry jaamme pojat jotenkin keskenämme, ja Rika ja Rosalee majoittavat tytöt?"
Kaikki nyökyttelivät, ja Takato jatkoi:
"Hyvä, eli siis jos Henry vaikka ottaa luokseen Taichin ja muut, niin minä voin majoittaa Daisuken ja muut juniorit."
Rika puhui jotakin Rosaleen kanssa, ja sanoi sitten yhteisesti meille kaikille:
"Sovin Rosaleen kanssa että minä voin ottaa luokseni Soran kavereineen, ja lisäksi myös sinut, Yuuki, ja ystäväsi Yoshikon, Umen ja Mikin, niin sitten Rosaleelle jää Hikari ja Kyo. Sopiiko tämä järjestely kaikille?"
Kaikki nyökyttelivät ja mumisivat hyväksyvästi.
"Hienoa! Eiköhän me kaikki tästä sitten lähdetä kukin omaan suuntaamme, ja tavataan täällä samassa puistossa huomenaamuna kello 9.00.
Niin minä sitten lähdin Rikan ja Renamonin johdolla yhdessä ystävieni kanssa kohti hänen kotiaan.
"En asu kovin kaukana täältä,"
Rika sanoi kävellessään.
"Sanoin mummille, että lauma ystäviä on tulossa yökylään, joten hän ei ylläty siitä. Sitäpaitsi hänestä on vain mukavaa, että tuon ystäviä meille."
"Asutko sinä mummisi kanssa?"
Sora kysyi, ja Rika ravisti päätään kevyesti:
"En pelkästään, äitikin asuu kanssamme, mutta hän on paljon poissa töiden vuoksi, joten olen paljon mummin ja Renamonin kanssa kolmistaan."
Melko pian me saavuimmekin perille, ja Rika vei meidät kaikki tapaamaan mummiaan.
"Mummi. Tässä ovat nyt ne ystävät joista kerroin,"
hän sanoi. Me kaikki tervehdimme Rikan mummia, joka näytti todella iloiselta.
"Voi miten mukavaa tavata teidät kaikki! Olkaa kuin kotonanne."
"Meistä on mukavaa olla täällä,"
me vakuutimme yhteen ääneen. Rika viittilöi meitä mukaansa.
"Tulkaa, näytän teille huoneeni. Sitten voitte kaikki halutessanne käydä suihkussa, jonka jälkeen voimme syödä ja jutella, ennen kuin käymme nukkumaan. Taidan muuten soittaa muille ja kysyä miten heillä menee,"
Rika sanoi ja alkoi jo valita Rosaleen numeroa. Tämä vastasi pienen odottelun jälkeen.
"Ai hei, Rika. Me olemme vielä matkalla, mutta aivan pian perillä. Menikö matka teidän osaltanne hyvin?"
Rika nyökkäili puhuessaan puhelimeen.
"Kyllä meni, kiitos kysymästä. Soitan vielä Takatolle ja Henrylle. Nähdään sitten huomenna."
Rosaleen lopetettua puhelun Rika alkoi valita Henryn numeroa. Tämä vastasi heti:
"Rika! Kiva kuulla sinusta. Meillä on täällä kaikki hyvin, perheeni otti vieraat hyvin vastaan. Kauhistelivat tietysti vähän miten me kaikki mahdumme nukkumaan, mutta kyllä tämä tästä. Mitenkäs siellä?"
"Oikein hyvin. Tytöt käyvät suihkussa ja sitten alamme valmistautua huomiseen. Soitan vielä Takatollekin. Nähdään huomenna, Henry."
Seuraavaksi Rika soitti Takatolle. Tämä antoi kuitenkin odottaa itseään. Rika alkoi rummuttaa jalallaan lattiaa.
"No piru vie, mitä sinä viivyttelet? Vastaa nyt!"
Rika jupisi itsekseen, ja ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua Takato vastasi.
"No vihdoinkin! Mikä oikein kesti?"
Rika kysyi käärmeissään.
"Anteeksi, Guilmon sekosi päästyään niin monen digimonin kanssa samaan tilaan, ja minun piti vähän rauhoitella tilannetta, mutta nyt on kaikki hyvin taas,"
Takato sanoi hengästyneenä. Rika hymähti.
"No hyvä, soitin vain varmistaakseni että olette päässeet perille. Nähdään sitten huomenna."
"Joo, moi."
Takato lopetti puhelun.
"Takatolla oli siellä vielä pientä paniikkia Guilmonin kanssa, mutta kaikki on nyt taas kunnossa,"
Rika sanoi meille. Aika oli kulunut todella nopeasti, ja oli aika käydä nukkumaan. Asetuin Rikan mummin laittamalle patjalle ja suljin silmäni Tailmon vierelläni, mutta tiesin etten tulisi heti saamaan unta.
perjantai 19. elokuuta 2011
Digimaailman puolesta - seikkailu maailmojen välillä
Tästä alkaa kokonaan uusi Digimon-seikkailu, jonka kirjoitan alusta asti itse. Kuten on jo käynyt ilmi, tarina kantaa nimeä Digimaailman puolesta - seikkailu maailmojen välillä. Tässä tarinassa on mukana paljon omia hahmojani digimoneineen. Hahmojeni nimet ovat Yuuki Yagami (jonka näkökulmasta kerron tätä tarinaa), Kenji Hirano, Akira Matsuya, Yoshiko Daishi, Rei Fujimaki, Ume Hideaki, Miki Takano ja Rosalee Kamida. Näiden digimonit hahmojen mukaisessa järjestyksessä ovat Tailmon, Hawkmon, V-mon, Biyomon, Lopmon, Renamon, Patamon ja Terriermon. Yuuki on ainoa hahmoistani jolla on jonkinlaisia perhesuhteita jo olemassa oleviin hahmoihin, kaikki muut ovat ns. irrallisia hahmoja. Tarinan hahmovalikoima ei tietenkään jää omiin hahmoihini, vaan olen ottanut mukaan myös valitut lapset kahdelta ensimmäiseltä kaudelta (ensimmäisen kauden valitut tietysti suurinpiirtein sen ikäisiä kuin he toisella kaudella ovat) ja lisäksi kolme digimonkesyttäjää, Takaton, Henryn ja Rikan kolmannelta kaudelta. Tämän pidemmittä puheitta taitaa olla aika päästää tarina vauhtiin.
Luku 1 - Uuden seikkailun aamunkoitto
Auringonvalo siivilöityi verhon takaa huoneeseeni. Avasin silmäni ja nousin verkkaisesti istumaan. Venyttelin samalla kun suuni venyi leveään haukotukseen. Tunsin pitkien, hieman oranssiin vivahtavien hiusteni kutittelevan niskassani. Ajattelin avata tietokoneeni, mutta sitä ennen pukeuduin nopeasti tavanomaisiin vaatteisiini, keltaisen ja violetin väriseen t-paitaan ja vaaleisiin farkkuihin. Lähdin huoneesta, ja heti oven ulkopuolella minua vastaan tuli minua muutaman vuoden nuorempi siskoni, Hikari.
"Huomenta vaan sinullekin,"
sanoin hymähtäen, jolloin Hikari kääntyi minuun päin sanoen:
"Ai, Yuuki! Huomenta!"
Juuri silloin kuulin Taichin, isoveljeni, äänen jostain päin asuntoa. Hän kuulosti melkoisen kiihtyneeltä.
"Yuuki? Heräsitkö sinä? Ja onko Hikari siellä kanssasi? Jos on, niin tulisitteko molemmat tänne? Olen saanut sähköpostiviestin Koushirolta, ja tämä koskee teitä molempia!"
Loin kummastuneen katseen Hikariin, ja tämäkin katsahti minuun. Sitten me molemmat lähdimme suunnistamaan Taichin ääntä kohti. Löysimmekin hänet huoneestaan.
"Taichi? Mistä nyt on kyse?"
kysyin kummastuneena, räpäyttäen sinisiä silmiäni. Taichi osoitti tietokoneen näyttöä, jolla yhä oli näkyvissä Koushirolta tullut viesti.
"Vaikuttaa siltä, että digimaailma tarvitsee meitä taas. Mutta asiaan liittyy muutakin, Koushiro kertoi jostakin rinnakkaismaailmasta, jossa kuulemma asuu lisää valittuja, tai niin kuin he itseään kutsuvat, digimonkesyttäjiä. En täysin ymmärrä tätä asiaa, mutta Koushiro sanoi, että meidän pitäisi jotenkin pystyä siirtymään siihen maailmaan, ja yhdessä me sitten pelastaisimme maailmat niitä uhkaavalta vaaralta."
Taichi veti nopeasti henkeä ennen kuin jatkoi.
"Koushiron mukaan me emme voi aikailla. Hän sanoi, että meidän pitäisi pystyä kutsumaan digimonit luoksemme ottamalla digivicemme esiin ja osoittamalla niitä kohti tietokonetta. Lisäksi meidän täytyy sanoa "digiportti auki! Digimaailman puolesta!" niin digimonien pitäisi siirtyä tänne. Koushiro on jo lähettänyt viestin Daisukelle ja muille, sekä myös sinun porukallesi, Yuuki. Sovimme tapaavamme Koushiron luona. No, kokeillaanko nyt?"
Sekä minä että Hikari nyökkäsimme. Me kolme osoitimme digivicemme kohti tietokonetta ja huusimme sanat:
"Digiportti auki! Digimaailman puolesta!" ja tietokoneen näyttö alkoi hehkua valkoisena. Vain muutaman sekunnin kuluttua siitä ilmestyi kolme hahmoa, jotka pian realisoituivat. Yksi niistä oli Taichin Agumon, kaksi muuta taas Tailmoneja. Toisella niistä oli pieni lovi vasemmassa korvassa, eikä sillä ollut hännässään pyhää sormusta. Kaulassaan sillä oli punainen nauha, jossa roikkui pieni hopeainen tiuku. Se oli minun Tailmonini, jolla oli kultaisten, parantavien ja voimaa antavien kyynelten lahja. Olimme lähes lyömätön parivaljakko. Taichi huokaisi pienesti ja sanoi:
"No niin, me olemme nyt valmiita digimoneinemme, joten eiköhän lähdetä Koushiron luokse ja tavata muut siellä. Koushiro voi varmasti kertoa meille lisää siitä rinnakkaismaailmasta."
Teimme työtä käskettyä ja lähdimme kotoa yhdessä digimonien kanssa. Sydämeni hyppi rinnassani silkasta jännityksestä.
Hetkeä myöhemmin soitimme Koushiron ovikelloa, ja pian tämä tulikin avaamaan.
"Hei, Taichi ja muut! Tulkaa toki sisälle. Mutta varoitan teitä: täällä on sitten todella ahdasta."
Koushiron huoneeseen päästyämme saimme todeta, ettei tämän varoitus ollut aiheeton, sillä paikalla olivat alkuperäiset valitut lapset, Daisuke joukkoineen ja myös minun ystäväni, Kenji ja muut. Kaikilla oli tietysti digimonit mukanaan. Koushiro hymyili hieman vaivautuneena.
"Kuten sanoin, täällä on ahdasta. Yrittäkää nyt jaksaa, tässä ei varmaankaan mene kauaa. Minä vain kerron teille siitä rinnakkaismaailmasta, olen nimittäin saanut yhteyden sen maailman valittuihin. Älkää nyt pyörtykö, mutta myös tämä "rinnakkaismaailma" on Japanissa."
Tässä vaiheessa Kenji nosti kätensä ylös ja huudahti:
"Japanissa? Mutta mikä rinnakkaismaailma se sitten on?"
Koushiro hymyili.
"Olin juuri tulossa siihen. Kuten sanoin, se on Japanissa, mutta sinne päästäksemme meidän täytyy matkustaa ajassa. Keskustelin sähköpostitse toisen maailman valittujen kanssa, tai oikeastaan yhden heistä. Hänen nimensä on Henry Wong, ja hän sanoi, että pystyy omalta koneeltaan käynnistämään erään ohjelman, joka kuulemma siirtää meidät kaikki sinne. Sovin tapaavani hänet ja kaksi muuta lasta, Takaton ja Rikan digimoneineen Shinjukussa. No, eiköhän lähdetä. Ei anneta Henryn ja muiden odottaa."
Koushiro ojensi digivicensa tietokonettaan kohti, ja me kaikki muut teimme samoin. Koushiro huusi:
"Digiportti auki! Toiseen aikaan!"
Silloin me kaikki katosimme huoneesta yhtenä valtava valonvälähdyksenä.
Luku 1 - Uuden seikkailun aamunkoitto
Auringonvalo siivilöityi verhon takaa huoneeseeni. Avasin silmäni ja nousin verkkaisesti istumaan. Venyttelin samalla kun suuni venyi leveään haukotukseen. Tunsin pitkien, hieman oranssiin vivahtavien hiusteni kutittelevan niskassani. Ajattelin avata tietokoneeni, mutta sitä ennen pukeuduin nopeasti tavanomaisiin vaatteisiini, keltaisen ja violetin väriseen t-paitaan ja vaaleisiin farkkuihin. Lähdin huoneesta, ja heti oven ulkopuolella minua vastaan tuli minua muutaman vuoden nuorempi siskoni, Hikari.
"Huomenta vaan sinullekin,"
sanoin hymähtäen, jolloin Hikari kääntyi minuun päin sanoen:
"Ai, Yuuki! Huomenta!"
Juuri silloin kuulin Taichin, isoveljeni, äänen jostain päin asuntoa. Hän kuulosti melkoisen kiihtyneeltä.
"Yuuki? Heräsitkö sinä? Ja onko Hikari siellä kanssasi? Jos on, niin tulisitteko molemmat tänne? Olen saanut sähköpostiviestin Koushirolta, ja tämä koskee teitä molempia!"
Loin kummastuneen katseen Hikariin, ja tämäkin katsahti minuun. Sitten me molemmat lähdimme suunnistamaan Taichin ääntä kohti. Löysimmekin hänet huoneestaan.
"Taichi? Mistä nyt on kyse?"
kysyin kummastuneena, räpäyttäen sinisiä silmiäni. Taichi osoitti tietokoneen näyttöä, jolla yhä oli näkyvissä Koushirolta tullut viesti.
"Vaikuttaa siltä, että digimaailma tarvitsee meitä taas. Mutta asiaan liittyy muutakin, Koushiro kertoi jostakin rinnakkaismaailmasta, jossa kuulemma asuu lisää valittuja, tai niin kuin he itseään kutsuvat, digimonkesyttäjiä. En täysin ymmärrä tätä asiaa, mutta Koushiro sanoi, että meidän pitäisi jotenkin pystyä siirtymään siihen maailmaan, ja yhdessä me sitten pelastaisimme maailmat niitä uhkaavalta vaaralta."
Taichi veti nopeasti henkeä ennen kuin jatkoi.
"Koushiron mukaan me emme voi aikailla. Hän sanoi, että meidän pitäisi pystyä kutsumaan digimonit luoksemme ottamalla digivicemme esiin ja osoittamalla niitä kohti tietokonetta. Lisäksi meidän täytyy sanoa "digiportti auki! Digimaailman puolesta!" niin digimonien pitäisi siirtyä tänne. Koushiro on jo lähettänyt viestin Daisukelle ja muille, sekä myös sinun porukallesi, Yuuki. Sovimme tapaavamme Koushiron luona. No, kokeillaanko nyt?"
Sekä minä että Hikari nyökkäsimme. Me kolme osoitimme digivicemme kohti tietokonetta ja huusimme sanat:
"Digiportti auki! Digimaailman puolesta!" ja tietokoneen näyttö alkoi hehkua valkoisena. Vain muutaman sekunnin kuluttua siitä ilmestyi kolme hahmoa, jotka pian realisoituivat. Yksi niistä oli Taichin Agumon, kaksi muuta taas Tailmoneja. Toisella niistä oli pieni lovi vasemmassa korvassa, eikä sillä ollut hännässään pyhää sormusta. Kaulassaan sillä oli punainen nauha, jossa roikkui pieni hopeainen tiuku. Se oli minun Tailmonini, jolla oli kultaisten, parantavien ja voimaa antavien kyynelten lahja. Olimme lähes lyömätön parivaljakko. Taichi huokaisi pienesti ja sanoi:
"No niin, me olemme nyt valmiita digimoneinemme, joten eiköhän lähdetä Koushiron luokse ja tavata muut siellä. Koushiro voi varmasti kertoa meille lisää siitä rinnakkaismaailmasta."
Teimme työtä käskettyä ja lähdimme kotoa yhdessä digimonien kanssa. Sydämeni hyppi rinnassani silkasta jännityksestä.
Hetkeä myöhemmin soitimme Koushiron ovikelloa, ja pian tämä tulikin avaamaan.
"Hei, Taichi ja muut! Tulkaa toki sisälle. Mutta varoitan teitä: täällä on sitten todella ahdasta."
Koushiron huoneeseen päästyämme saimme todeta, ettei tämän varoitus ollut aiheeton, sillä paikalla olivat alkuperäiset valitut lapset, Daisuke joukkoineen ja myös minun ystäväni, Kenji ja muut. Kaikilla oli tietysti digimonit mukanaan. Koushiro hymyili hieman vaivautuneena.
"Kuten sanoin, täällä on ahdasta. Yrittäkää nyt jaksaa, tässä ei varmaankaan mene kauaa. Minä vain kerron teille siitä rinnakkaismaailmasta, olen nimittäin saanut yhteyden sen maailman valittuihin. Älkää nyt pyörtykö, mutta myös tämä "rinnakkaismaailma" on Japanissa."
Tässä vaiheessa Kenji nosti kätensä ylös ja huudahti:
"Japanissa? Mutta mikä rinnakkaismaailma se sitten on?"
Koushiro hymyili.
"Olin juuri tulossa siihen. Kuten sanoin, se on Japanissa, mutta sinne päästäksemme meidän täytyy matkustaa ajassa. Keskustelin sähköpostitse toisen maailman valittujen kanssa, tai oikeastaan yhden heistä. Hänen nimensä on Henry Wong, ja hän sanoi, että pystyy omalta koneeltaan käynnistämään erään ohjelman, joka kuulemma siirtää meidät kaikki sinne. Sovin tapaavani hänet ja kaksi muuta lasta, Takaton ja Rikan digimoneineen Shinjukussa. No, eiköhän lähdetä. Ei anneta Henryn ja muiden odottaa."
Koushiro ojensi digivicensa tietokonettaan kohti, ja me kaikki muut teimme samoin. Koushiro huusi:
"Digiportti auki! Toiseen aikaan!"
Silloin me kaikki katosimme huoneesta yhtenä valtava valonvälähdyksenä.
Kauankaivatut treffit
Tämä tarina on viimeisin näistä jotka nyt löysin, ja jatkoa tuolle Daisuken rohkeuden osoitus-tarinalle.
Viimeinkin treenit loppuivat.. nyt äkkiä kotiin! Alkaa olla kiire rannalle, siellähän meidän piti nähdä. Ai niin, minun olisi pitänyt ostaa jotain.. mutta ei minulla ole niin paljoa rahaa. No, voin sentään ostaa Hikarille jäätelön..
Vihdoin kotona.. toivottavasti ehdimme Chibimonin kanssa häipyä ennen kuin Jun huomaa. Otan nyt äkkiä vain kaiken mitä tarvitsen rannalla. Menemme ehkä myös uimaan.. Ja sitten tarvitsen..
"Hei Daisuke,"
kuulen Junin sanovan. Pitihän se arvata.
"Jun. Mitä NYT? Minulla on kiire!"
Käännyn äkäisenä katsomaan häntä.
"Menettekö te rannalle?"
hän kysyy. No mitäs luulisit, idiootti. No okei, en sanonut noin.
"Menemme.. Hikarin kanssa KAHDESTAAN. Eli sinä et tule mukaan."
"Daisuke, et koskaan vietä aikaa minun kanssani."
Mulkaisen siskoani paljonpuhuvasti.
"Yritä arvata miksi! Nyt häivy siitä, minulla on KIIRE! Tule, Chibimon!"
huudan ja työnnyn Junin ohi. Ulkona manaan typerää siskoani.
"Aina hänen pitää olla häiritsemässä. Ties vaikka olisin unohtanut jotain.. ne rahat! Hemmetti!"
sähähdän ja syöksyn takaisin sisälle hakemaan rahat.
"Jun, nyt et kysy mitään. Olen takiasi jo myöhässä!"
tokaisen ennen kuin hän ehtii edes sanoa mitään, haen rahat huoneestani ja lähden taas kotoa ovet paukkuen.
"Hiivatti! Chibimon, hyppää nyt vaikka tänne reppuun, nyt on juostava!"
kehotan ja lähden viimein juoksemaan Hikarin kotia kohti.
Olen kymmenen minuuttia myöhässä kun pääsen perille. Soitan ovikelloa hieman hengästyneenä. Taichi tulee avaamaan.
"Ai, Daisuke. Tulit hakemaan Hikaria, niinkö?"
hän kysyy ystävällisesti. Minä nyökkään.
"Niin. Anteeksi kun olen vähän myöhässä.."
Taichi viittaa kintaalla pahoittelulleni.
"Mitäs tuosta. Odota hetki. Hikari! Daisuke tuli!"
Hetken kuluttua Hikari tulee ovelle. Hänellä on Tailmon mukanaan. Kiinnitän huomiota siihen, miten kauniilta hän näyttää. Sydämeni hakkaa varmaan tuhatta ja sataa. Hikari näyttää ilahtuneelta.
"Daisuke! Tulithan sinä viimein. Odotin sinua jo."
Hymyilen ja vastaan:
"Oli hieman ongelmia siskon kanssa.. No, mennäänkö?"
Hikari nyökkää hymyillen.
"Mennään! Tule, Tailmon!"
Lähtiessämme Taichi huutaa vielä minulle:
"Pidä sitten huolta Hikarista!"
Heilautan kättäni hänelle.
"Totta kai pidän! Älä huoli."
Vihdoinkin saavumme rannalle. Aurinko kultaa jo taivaanrantaa värjäten sen kauniin sävyiseksi. Kävelemme vieretysten rantahiekalla.
"Hikari, kelpaisiko sinulle jäätelö?"
kysyn iloisesti. Hikari nyökkää.
"Minulle mansikkaa. Ai niin, toisitko Tailmonille myös?"
"Totta kai. Tailmon, mitä jäätelöä sinä haluat?"
Tailmon miettii hetken, ja sanoo sitten:
"Persikkaa, kiitos."
"Ja minulle suklaata!"
huutaa Chibimon.
"Tai anna kun tulen mukaan, sanon mitä sinun pitää kokeilla!"
Chibimon lisää sitten ja hyppää olkapäälleni. Huokaisen itsekseni.
"No hyvä on. Mutta autat sitten myös kantamaan osan jäätelöistä."
Kävelen jäätelökioskille. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Chibimon ehtii jo sanoa:
"Yksi mansikka, yksi persikka, yksi suklaa ja sitten yksi tötterö eksoottisinta jäätelöä mitä löytyy."
Myyjä hymyilee ja sanoo Chibimonille:
"Selvä. No meillä olisi tällaista papaija-ananasta."
"Chibimonin naama leviää hassuun virneeseen.
"Otan sitä Daisukelle!"
Myyjä kääntyy katsomaan minua.
"Oletko sinä se Daisuke?"
Nyökkään hieman nolona. Myyjä jatkaa:
"Sinullapa on suloinen kaveri tuossa. Osaa itse asioida jäätelökioskillakin!"
Viimein pääsemme palaamaan muiden luokse, Chibimonin kantaessa Hikarin ja Tailmonin jäätelöitä.
"Tässä, olkaa hyvät,"
se sanoo ja antaa jäätelöt Hikarille ja tämän digimonille. Istahdan hiekalle ja myönnän, että suhtaudun vähän epäillen omaan jäätelööni.. Hikari kääntyy katsomaan ja kysyy:
"Daisuke, mitä jäätelöä tuo on?"
"Papaija-ananasta.. Chibimon halusi valita."
Vilkaisen Chibimonia, joka loistaa ylpeydestä.
"Saanko maistaa sitä?"
Hikari kysyy, ja nyökäytän päätäni.
"Totta kai saat.. Sano, onko se pahaa?"
"Ei kun ihan hyvää, syö pois."
Syötyämme minä ja Hikari päätämme lähteä uimaan jättäen Chibimonin ja Tailmonin istuskelemaan hiekalle. Ne kaksi näyttävät tulevan erittäin hyvin juttuun keskenään. Polskimme aalloissa niin kauan, että lihakset muuttuvat lähes tunnottomiksi. Siinä vaiheessa palaamme rannalle, ja Hikari painaa kevyen suukon huulilleni.
"Rakastan sinua, Daisuke.. kiitos ihanasta päivästä."
Viimeinkin treenit loppuivat.. nyt äkkiä kotiin! Alkaa olla kiire rannalle, siellähän meidän piti nähdä. Ai niin, minun olisi pitänyt ostaa jotain.. mutta ei minulla ole niin paljoa rahaa. No, voin sentään ostaa Hikarille jäätelön..
Vihdoin kotona.. toivottavasti ehdimme Chibimonin kanssa häipyä ennen kuin Jun huomaa. Otan nyt äkkiä vain kaiken mitä tarvitsen rannalla. Menemme ehkä myös uimaan.. Ja sitten tarvitsen..
"Hei Daisuke,"
kuulen Junin sanovan. Pitihän se arvata.
"Jun. Mitä NYT? Minulla on kiire!"
Käännyn äkäisenä katsomaan häntä.
"Menettekö te rannalle?"
hän kysyy. No mitäs luulisit, idiootti. No okei, en sanonut noin.
"Menemme.. Hikarin kanssa KAHDESTAAN. Eli sinä et tule mukaan."
"Daisuke, et koskaan vietä aikaa minun kanssani."
Mulkaisen siskoani paljonpuhuvasti.
"Yritä arvata miksi! Nyt häivy siitä, minulla on KIIRE! Tule, Chibimon!"
huudan ja työnnyn Junin ohi. Ulkona manaan typerää siskoani.
"Aina hänen pitää olla häiritsemässä. Ties vaikka olisin unohtanut jotain.. ne rahat! Hemmetti!"
sähähdän ja syöksyn takaisin sisälle hakemaan rahat.
"Jun, nyt et kysy mitään. Olen takiasi jo myöhässä!"
tokaisen ennen kuin hän ehtii edes sanoa mitään, haen rahat huoneestani ja lähden taas kotoa ovet paukkuen.
"Hiivatti! Chibimon, hyppää nyt vaikka tänne reppuun, nyt on juostava!"
kehotan ja lähden viimein juoksemaan Hikarin kotia kohti.
Olen kymmenen minuuttia myöhässä kun pääsen perille. Soitan ovikelloa hieman hengästyneenä. Taichi tulee avaamaan.
"Ai, Daisuke. Tulit hakemaan Hikaria, niinkö?"
hän kysyy ystävällisesti. Minä nyökkään.
"Niin. Anteeksi kun olen vähän myöhässä.."
Taichi viittaa kintaalla pahoittelulleni.
"Mitäs tuosta. Odota hetki. Hikari! Daisuke tuli!"
Hetken kuluttua Hikari tulee ovelle. Hänellä on Tailmon mukanaan. Kiinnitän huomiota siihen, miten kauniilta hän näyttää. Sydämeni hakkaa varmaan tuhatta ja sataa. Hikari näyttää ilahtuneelta.
"Daisuke! Tulithan sinä viimein. Odotin sinua jo."
Hymyilen ja vastaan:
"Oli hieman ongelmia siskon kanssa.. No, mennäänkö?"
Hikari nyökkää hymyillen.
"Mennään! Tule, Tailmon!"
Lähtiessämme Taichi huutaa vielä minulle:
"Pidä sitten huolta Hikarista!"
Heilautan kättäni hänelle.
"Totta kai pidän! Älä huoli."
Vihdoinkin saavumme rannalle. Aurinko kultaa jo taivaanrantaa värjäten sen kauniin sävyiseksi. Kävelemme vieretysten rantahiekalla.
"Hikari, kelpaisiko sinulle jäätelö?"
kysyn iloisesti. Hikari nyökkää.
"Minulle mansikkaa. Ai niin, toisitko Tailmonille myös?"
"Totta kai. Tailmon, mitä jäätelöä sinä haluat?"
Tailmon miettii hetken, ja sanoo sitten:
"Persikkaa, kiitos."
"Ja minulle suklaata!"
huutaa Chibimon.
"Tai anna kun tulen mukaan, sanon mitä sinun pitää kokeilla!"
Chibimon lisää sitten ja hyppää olkapäälleni. Huokaisen itsekseni.
"No hyvä on. Mutta autat sitten myös kantamaan osan jäätelöistä."
Kävelen jäätelökioskille. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Chibimon ehtii jo sanoa:
"Yksi mansikka, yksi persikka, yksi suklaa ja sitten yksi tötterö eksoottisinta jäätelöä mitä löytyy."
Myyjä hymyilee ja sanoo Chibimonille:
"Selvä. No meillä olisi tällaista papaija-ananasta."
"Chibimonin naama leviää hassuun virneeseen.
"Otan sitä Daisukelle!"
Myyjä kääntyy katsomaan minua.
"Oletko sinä se Daisuke?"
Nyökkään hieman nolona. Myyjä jatkaa:
"Sinullapa on suloinen kaveri tuossa. Osaa itse asioida jäätelökioskillakin!"
Viimein pääsemme palaamaan muiden luokse, Chibimonin kantaessa Hikarin ja Tailmonin jäätelöitä.
"Tässä, olkaa hyvät,"
se sanoo ja antaa jäätelöt Hikarille ja tämän digimonille. Istahdan hiekalle ja myönnän, että suhtaudun vähän epäillen omaan jäätelööni.. Hikari kääntyy katsomaan ja kysyy:
"Daisuke, mitä jäätelöä tuo on?"
"Papaija-ananasta.. Chibimon halusi valita."
Vilkaisen Chibimonia, joka loistaa ylpeydestä.
"Saanko maistaa sitä?"
Hikari kysyy, ja nyökäytän päätäni.
"Totta kai saat.. Sano, onko se pahaa?"
"Ei kun ihan hyvää, syö pois."
Syötyämme minä ja Hikari päätämme lähteä uimaan jättäen Chibimonin ja Tailmonin istuskelemaan hiekalle. Ne kaksi näyttävät tulevan erittäin hyvin juttuun keskenään. Polskimme aalloissa niin kauan, että lihakset muuttuvat lähes tunnottomiksi. Siinä vaiheessa palaamme rannalle, ja Hikari painaa kevyen suukon huulilleni.
"Rakastan sinua, Daisuke.. kiitos ihanasta päivästä."
Daisuken rohkeuden osoitus
Vaihteeksi jotain iloisempaakin :D Daisuke siis kerää viimein rohkeutensa ja pyytää Hikaria ulos.
Rohkeuden tunnus.. kun se kerran kuuluu minulle, niin enkö voisi ammentaa siitä vähän rohkeutta, jotta uskaltaisin viimein pyytää Hikaria ulos.. vähän niin kuin treffeille? Jos jatkan näin, voin olla varma, että joudun olemaan yksin..
"Mitä.. sisko! Mitä teet täällä? Ei, et kyllä lue sitä! Ulos!"
Kaikkea sitä.. mihin jäinkään? Ai niin..
Hikari. Mitä jos lähettäisin hänelle viestin, onhan meillä molemmilla D-päätteet.. Okei, yrittänyttä ei laiteta.
"Hikari.. anteeksi kun häiritsen sinua näin myöhään.. Mutta en saa unta, ellen ensin kysy sinulta jotain. Pakko tunnustaa että minua jännittää kysyä, mutta.. lähtisitkö joskus kanssani treffeille? Vaikka huomenna, jos sinulle sopii. Anteeksi etten pystynyt kysymään kasvotusten.. Vastaathan mahdollisimman pian.
- Daisuke"
Lähetä.. Noin, sinne meni. Mutta mitä jos hän ei vastaa ollenkaan.. tai vastaa kieltävästi? Se olisi vielä pahempaa. Jos hän ei pidäkään minusta muuten kuin ystävänä..
Hei hetkinen.. hän vastasi. Ei.. en uskalla avata tuota viestiä.. Okei Daisuke, nyt järki käteen. Avaa viesti, noin..
... Mitäh? Hän.. hän suostui! Lähtee kanssani ulos huomenna! Jeeee! Hän suostui! Hänellä ei ole mitään sitä vastaan! Ihanaaa... auh!
Kuka tuon jalkapallon jätti tuohon keskelle lattiaa.. Ai niin, minä. Hmm..
"Chibimon! Hikari lähtee kanssani ulos huomenna! Voitko uskoa? Äääh.. hei hetkinen. Ostaisinko hänelle jotain? Ai niin, en ehdi, huomenna olisi ne jalkapalloharkatkin. Jos en menisikään niihin.. Mutta sitten saisin heittää hyvästit peleihin pääsemiselle..
Pitää juosta treenien jälkeen nopeasti kauppaan, sitten juosta kotiin ja mennä suihkuun.. Chibimon, tules tänne, voitontanssin aika! Hahaa, pääsen treffeillee!"
Minun pitää tehdä vaikka mitä! Minun pitää.. aaaah! Pitää maata jalat levällään lattialla. Taidan mennä nukkumaan.. mutta kun olen liian innoissani nukahtaakseni!
Hei, D-pääte.. Viesti Hikarilta! Mitä jos hän perui treffit?
"Daisuke.. en malta odottaa huomista. Älä stressaa turhaan. Käy sen sijaan nukkumaan, uskoisin että valvot vielä. Nähdään.
- Hikari"
Uskomatonta.. melkein liian hyvää ollakseen totta! Kannatti olla rohkea.. Vastaan hänelle vielä, ja sitten käymme kyllä nukkumaan..
"Minäkään en malta odottaa. Mahtavaa, että suostuit, en ollut siitä aivan varma.. Nähdään siis huomenna.
- Rakkaudella Daisuke"
Rohkeuden tunnus.. kun se kerran kuuluu minulle, niin enkö voisi ammentaa siitä vähän rohkeutta, jotta uskaltaisin viimein pyytää Hikaria ulos.. vähän niin kuin treffeille? Jos jatkan näin, voin olla varma, että joudun olemaan yksin..
"Mitä.. sisko! Mitä teet täällä? Ei, et kyllä lue sitä! Ulos!"
Kaikkea sitä.. mihin jäinkään? Ai niin..
Hikari. Mitä jos lähettäisin hänelle viestin, onhan meillä molemmilla D-päätteet.. Okei, yrittänyttä ei laiteta.
"Hikari.. anteeksi kun häiritsen sinua näin myöhään.. Mutta en saa unta, ellen ensin kysy sinulta jotain. Pakko tunnustaa että minua jännittää kysyä, mutta.. lähtisitkö joskus kanssani treffeille? Vaikka huomenna, jos sinulle sopii. Anteeksi etten pystynyt kysymään kasvotusten.. Vastaathan mahdollisimman pian.
- Daisuke"
Lähetä.. Noin, sinne meni. Mutta mitä jos hän ei vastaa ollenkaan.. tai vastaa kieltävästi? Se olisi vielä pahempaa. Jos hän ei pidäkään minusta muuten kuin ystävänä..
Hei hetkinen.. hän vastasi. Ei.. en uskalla avata tuota viestiä.. Okei Daisuke, nyt järki käteen. Avaa viesti, noin..
... Mitäh? Hän.. hän suostui! Lähtee kanssani ulos huomenna! Jeeee! Hän suostui! Hänellä ei ole mitään sitä vastaan! Ihanaaa... auh!
Kuka tuon jalkapallon jätti tuohon keskelle lattiaa.. Ai niin, minä. Hmm..
"Chibimon! Hikari lähtee kanssani ulos huomenna! Voitko uskoa? Äääh.. hei hetkinen. Ostaisinko hänelle jotain? Ai niin, en ehdi, huomenna olisi ne jalkapalloharkatkin. Jos en menisikään niihin.. Mutta sitten saisin heittää hyvästit peleihin pääsemiselle..
Pitää juosta treenien jälkeen nopeasti kauppaan, sitten juosta kotiin ja mennä suihkuun.. Chibimon, tules tänne, voitontanssin aika! Hahaa, pääsen treffeillee!"
Minun pitää tehdä vaikka mitä! Minun pitää.. aaaah! Pitää maata jalat levällään lattialla. Taidan mennä nukkumaan.. mutta kun olen liian innoissani nukahtaakseni!
Hei, D-pääte.. Viesti Hikarilta! Mitä jos hän perui treffit?
"Daisuke.. en malta odottaa huomista. Älä stressaa turhaan. Käy sen sijaan nukkumaan, uskoisin että valvot vielä. Nähdään.
- Hikari"
Uskomatonta.. melkein liian hyvää ollakseen totta! Kannatti olla rohkea.. Vastaan hänelle vielä, ja sitten käymme kyllä nukkumaan..
"Minäkään en malta odottaa. Mahtavaa, että suostuit, en ollut siitä aivan varma.. Nähdään siis huomenna.
- Rakkaudella Daisuke"
Ulkopuolinen
Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna: Taichi angstaa, koska hänen ystävänsä Yamato, ja pitkäaikainen ihastuksensa Sora ovat menneet rakastumaan toisiinsa, ja Taichi tuntee kokeneensa vääryyttä. Taichi on jäänyt yksin, koska Soralla ja Yamatolla on enää aikaa vain toisilleen, ja nyt Taichi vuodattaa turhautumisensa ja kaikki muutkin tunteensa kirjeeseen jota hän tässä tarinassa kirjoittaa. Kaikki mitä tässä tarinassa lukee, on siis osa Taichin kirjettä. Hän aikoo luovuttaa ja lakata elämästä, jättää julman maailman ja yksinäisyyden taakseen.
Se kaikki kävi hetkessä. Sinä vain tulit ja veit hänet silmieni edestä. Veit hänet, ainoan ihmisen jota olen koskaan todella rakastanut. Äkisti minusta vain tuli se, mitä en olisi koskaan halunnut itsestäni tulevan. Ulkopuolinen.
Ennen liikuimme aina kolmisin, emme enää. En enää kelpaa seuraanne, näin olen sen ymmärtänyt. Nyt kun teilläkin on toisenne, minulla ei ole enää ketään kenen kanssa olla. Joudun viettämään aikaani yksin.
Miltä luulette minusta tuntuvan?
Sama se kai teille on, eihän teitä edes kiinnosta. Tajuatteko edes mitä tunnen? Ette, kyllä minä tiedän. Minä olen se, jonka olisi pitänyt saada hänet. Mutta sitten sinä tulit ja murskasit elämäni. Minulle ei jäänyt ketään.
Ulkopuolisena ei ole mukavaa olla.. mutta eihän sekään teitä kiinnosta millään lailla. Näette enää vain toisenne.
Sama se, ei minua jaksa enää kiinnostaa. Haluan vain vaipua sängylleni, sulkea silmäni ja nukahtaa.. Nukahtaa ja vain unohtaa kaiken, enkä herätä enää koskaan.
Niin olisi varmasti parempi kaikille, niin minulle kuin teillekin. Eihän ulkopuolista kukaan kaipaa.
Olen päättänyt vain kuihtua pois, lakata olemasta. En enää syö, en juo, en tee mitään. Perun kaiken mitä olen joskus luvannut. Lukkiudun huoneeseeni, ja kohtaan kuoleman tyynesti vailla pelkoa.
Jätän tämän kirjeen pöydälleni, joku huomaa sen jos on huomatakseen.
Ehkä te ymmärrätte sitten kun on jo liian myöhäistä.
Jää hyvästi.
- Taichi
Se kaikki kävi hetkessä. Sinä vain tulit ja veit hänet silmieni edestä. Veit hänet, ainoan ihmisen jota olen koskaan todella rakastanut. Äkisti minusta vain tuli se, mitä en olisi koskaan halunnut itsestäni tulevan. Ulkopuolinen.
Ennen liikuimme aina kolmisin, emme enää. En enää kelpaa seuraanne, näin olen sen ymmärtänyt. Nyt kun teilläkin on toisenne, minulla ei ole enää ketään kenen kanssa olla. Joudun viettämään aikaani yksin.
Miltä luulette minusta tuntuvan?
Sama se kai teille on, eihän teitä edes kiinnosta. Tajuatteko edes mitä tunnen? Ette, kyllä minä tiedän. Minä olen se, jonka olisi pitänyt saada hänet. Mutta sitten sinä tulit ja murskasit elämäni. Minulle ei jäänyt ketään.
Ulkopuolisena ei ole mukavaa olla.. mutta eihän sekään teitä kiinnosta millään lailla. Näette enää vain toisenne.
Sama se, ei minua jaksa enää kiinnostaa. Haluan vain vaipua sängylleni, sulkea silmäni ja nukahtaa.. Nukahtaa ja vain unohtaa kaiken, enkä herätä enää koskaan.
Niin olisi varmasti parempi kaikille, niin minulle kuin teillekin. Eihän ulkopuolista kukaan kaipaa.
Olen päättänyt vain kuihtua pois, lakata olemasta. En enää syö, en juo, en tee mitään. Perun kaiken mitä olen joskus luvannut. Lukkiudun huoneeseeni, ja kohtaan kuoleman tyynesti vailla pelkoa.
Jätän tämän kirjeen pöydälleni, joku huomaa sen jos on huomatakseen.
Ehkä te ymmärrätte sitten kun on jo liian myöhäistä.
Jää hyvästi.
- Taichi
Taichi: Anteeksi
Anteeksi.Se on kaikki mitä pystyn sinulle sanomaan, mutta tiedän, ettei se riitä. Ei riitä alkuunkaan. Ihmettelen miksi olen tällainen.. En ole hyvä isoveli. En ole koskaan ollutkaan. Silti sinä jumaloit minua.. En ymmärrä sitä.
Anteeksi, kun silloin kerran jätin sinut yksin.. käänsin selkäni vain muutamaksi sekunniksi, ja sillä välin sinä.. Sinä olit kipeäkin.. Ja minä pakotin sinut ulos.
En koe olleeni kaiken sen huomion arvoinen.. En todellakaan. Kaikilla muilla on joku jonka kanssa olla, minulla ei ole ketään. Lieneekö vika minun vai jonkun muun.. Todennäköisesti minun.
Ainahan syy on minussa, vaikken olisi tehnyt mitään.
Taidan olla jotenkin.. viallinen. Kukaan ei ole minulle pahaa sanaa sanonut, mutta ystävieni katseet kertovat mitä he ajattelevat. Ne katseet.. ovat täynnä sääliä.
En halua että minua säälitään.. ei siihen ole tarvetta.
Anteeksi.. olen tehnyt elämässäni paljon virheitä, monesti ollut liian heikko tai ymmärtämätön.
Onko minullakin oikeasti joku sija tässä maailmassa? Mikä on se minun tehtäväni?
En minä ole niin vahva kuin muut luulevat. Muut luottavat minuun kaikesta huolimatta.. Minun virheistäni huolimatta. Mutta miten käy jos en vastaa odotuksiinne, jos petän luottamuksenne? Jos en ole riittävän vahva, vaan murrun.
Oletteko silloin valmiina tukemaan minua, niin kuin minä aina tuen teitä? Jos en enää jaksa, niin annatteko minun vain mennä? Päästää irti, antaa henkeni irtautua ruumiistani?
Anteeksi..
Anteeksi, kun silloin kerran jätin sinut yksin.. käänsin selkäni vain muutamaksi sekunniksi, ja sillä välin sinä.. Sinä olit kipeäkin.. Ja minä pakotin sinut ulos.
En koe olleeni kaiken sen huomion arvoinen.. En todellakaan. Kaikilla muilla on joku jonka kanssa olla, minulla ei ole ketään. Lieneekö vika minun vai jonkun muun.. Todennäköisesti minun.
Ainahan syy on minussa, vaikken olisi tehnyt mitään.
Taidan olla jotenkin.. viallinen. Kukaan ei ole minulle pahaa sanaa sanonut, mutta ystävieni katseet kertovat mitä he ajattelevat. Ne katseet.. ovat täynnä sääliä.
En halua että minua säälitään.. ei siihen ole tarvetta.
Anteeksi.. olen tehnyt elämässäni paljon virheitä, monesti ollut liian heikko tai ymmärtämätön.
Onko minullakin oikeasti joku sija tässä maailmassa? Mikä on se minun tehtäväni?
En minä ole niin vahva kuin muut luulevat. Muut luottavat minuun kaikesta huolimatta.. Minun virheistäni huolimatta. Mutta miten käy jos en vastaa odotuksiinne, jos petän luottamuksenne? Jos en ole riittävän vahva, vaan murrun.
Oletteko silloin valmiina tukemaan minua, niin kuin minä aina tuen teitä? Jos en enää jaksa, niin annatteko minun vain mennä? Päästää irti, antaa henkeni irtautua ruumiistani?
Anteeksi..
Hyvästi, roskasakki
Lueskelin yhtä vanhoista vihkoistani, ja löysin sattumalta joitakin kirjoituksia, jotka olen kenties kirjoittanut joskus vuosina 2008-2009. Laitan nyt näitä kirjoituksia tänne. Tämän ensimmäisen kohdalla ei yhtään lue, kenen näkökulmasta se on kirjoitettu, tällä jutulla ei ole olemassa edes nimeä, joten minun täytyy nyt keksiä tälle jokin. Veikkaan kuitenkin jutun kertojaksi Ken Ichijojia Digimonin toiselta kaudelta, joten siksi lisäsin näin jälkikäteen tuonne kirjoituksen loppuun nuo kaksi viimeistä lausetta, ne kun ovat oikeastikin peräisin juuri tuolta mainitsemaltani Digimonin tuotantokaudelta. Nyt sitten itse asiaan.
Ulkona sataa. Sää kuvaa mielialaani täydellisesti. Tällaisina päivinä tunnen itseni täysin turhaksi. Mitättömäksi. Sellaiseksi jota kukaan ei kaipaa.
Kukaan ei anna kuulua itsestään, ei muistuta olemassaolostaan. Antavat minun olla yksin, koska luulevat etten kaipaa seuraa. Typerykset.
Nälkäkin olisi. En jaksa syödä. Ei kiinnosta. Miksi pitää itsestään huolta, jos ei merkitse kenellekään mitään?
Kuulen kuinka sade ropisee kattoon, ja katson kun tuuli piiskaa puita, kurittaa niiden oksia. Kunpa joku huomioisi minutkin. Tekisi mitä vain, jotta tuntisin olevani elossa.
Mutta niin ei tapahdu. Kukaan ei tule lähelle, ei sano sanaakaan. Olen kai vain liian erilainen. Hirviö. Huolimatta siitä mikä olen, haluan vain olla edes jossain määrin rakastettu.
Sanotaan että leikin muiden tunteilla. Paljon mahdollista. Mutta miksi minun pitäisi välittää siitä? En tiedä. Enhän minä edes välitä.
Tuntuu, että olen vain varjo itsestäni. Yksinäinen, säälittävä olento, jota kukaan ei huomaa. Aivan kuin olisin kaikille vain ilmaa. Niinhän minä kai sitten olenkin.
Mitä jos menisin ulos? Kävelisin normaalisti ovesta. Huomaisiko kukaan sitä? Olisiko itsekseen sulkeutuva ovi ainoa, minkä he näkisivät? Luulen niin.
Vaikka seisoisin tuntikausia jäätävässä vesisateessa, kukaan ei tulisi hakemaan pois.
Miksikö? Koska heille en ole olemassa.
Kukaan ei näe, ei kuule, ei välitä. Ei välitä.. ei tietenkään. Kuka nyt jaksaisikaan tällaista luonnonoikkua. Kaikki karttavat minua, koska luulevat etten minä huomaa sitä. Mutta en ole tyhmä, minä huomaan. Huomaan, mutten itsekään välitä. En vain jaksa.
Olen kyllästynyt tähän.. kyllästynyt koko surkeaan elämääni. Väsynyt siihen, että olen näin merkityksetön.
Se ei ollut tarkoitus. En tullut tänne asti vain todetakseni että olen tarpeeton.
Miten minä jaksan? Sitä olen monesti kysynyt itseltäni. En tiedä vastausta. Ei sitä kukaan tiedä.
Vähät siitä.
En tarvitse tätä maailmaa enää. Hyvästi, roskasakki.
Ulkona sataa. Sää kuvaa mielialaani täydellisesti. Tällaisina päivinä tunnen itseni täysin turhaksi. Mitättömäksi. Sellaiseksi jota kukaan ei kaipaa.
Kukaan ei anna kuulua itsestään, ei muistuta olemassaolostaan. Antavat minun olla yksin, koska luulevat etten kaipaa seuraa. Typerykset.
Nälkäkin olisi. En jaksa syödä. Ei kiinnosta. Miksi pitää itsestään huolta, jos ei merkitse kenellekään mitään?
Kuulen kuinka sade ropisee kattoon, ja katson kun tuuli piiskaa puita, kurittaa niiden oksia. Kunpa joku huomioisi minutkin. Tekisi mitä vain, jotta tuntisin olevani elossa.
Mutta niin ei tapahdu. Kukaan ei tule lähelle, ei sano sanaakaan. Olen kai vain liian erilainen. Hirviö. Huolimatta siitä mikä olen, haluan vain olla edes jossain määrin rakastettu.
Sanotaan että leikin muiden tunteilla. Paljon mahdollista. Mutta miksi minun pitäisi välittää siitä? En tiedä. Enhän minä edes välitä.
Tuntuu, että olen vain varjo itsestäni. Yksinäinen, säälittävä olento, jota kukaan ei huomaa. Aivan kuin olisin kaikille vain ilmaa. Niinhän minä kai sitten olenkin.
Mitä jos menisin ulos? Kävelisin normaalisti ovesta. Huomaisiko kukaan sitä? Olisiko itsekseen sulkeutuva ovi ainoa, minkä he näkisivät? Luulen niin.
Vaikka seisoisin tuntikausia jäätävässä vesisateessa, kukaan ei tulisi hakemaan pois.
Miksikö? Koska heille en ole olemassa.
Kukaan ei näe, ei kuule, ei välitä. Ei välitä.. ei tietenkään. Kuka nyt jaksaisikaan tällaista luonnonoikkua. Kaikki karttavat minua, koska luulevat etten minä huomaa sitä. Mutta en ole tyhmä, minä huomaan. Huomaan, mutten itsekään välitä. En vain jaksa.
Olen kyllästynyt tähän.. kyllästynyt koko surkeaan elämääni. Väsynyt siihen, että olen näin merkityksetön.
Se ei ollut tarkoitus. En tullut tänne asti vain todetakseni että olen tarpeeton.
Miten minä jaksan? Sitä olen monesti kysynyt itseltäni. En tiedä vastausta. Ei sitä kukaan tiedä.
Vähät siitä.
En tarvitse tätä maailmaa enää. Hyvästi, roskasakki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)