Anteeksi, kun silloin kerran jätin sinut yksin.. käänsin selkäni vain muutamaksi sekunniksi, ja sillä välin sinä.. Sinä olit kipeäkin.. Ja minä pakotin sinut ulos.
En koe olleeni kaiken sen huomion arvoinen.. En todellakaan. Kaikilla muilla on joku jonka kanssa olla, minulla ei ole ketään. Lieneekö vika minun vai jonkun muun.. Todennäköisesti minun.
Ainahan syy on minussa, vaikken olisi tehnyt mitään.
Taidan olla jotenkin.. viallinen. Kukaan ei ole minulle pahaa sanaa sanonut, mutta ystävieni katseet kertovat mitä he ajattelevat. Ne katseet.. ovat täynnä sääliä.
En halua että minua säälitään.. ei siihen ole tarvetta.
Anteeksi.. olen tehnyt elämässäni paljon virheitä, monesti ollut liian heikko tai ymmärtämätön.
Onko minullakin oikeasti joku sija tässä maailmassa? Mikä on se minun tehtäväni?
En minä ole niin vahva kuin muut luulevat. Muut luottavat minuun kaikesta huolimatta.. Minun virheistäni huolimatta. Mutta miten käy jos en vastaa odotuksiinne, jos petän luottamuksenne? Jos en ole riittävän vahva, vaan murrun.
Oletteko silloin valmiina tukemaan minua, niin kuin minä aina tuen teitä? Jos en enää jaksa, niin annatteko minun vain mennä? Päästää irti, antaa henkeni irtautua ruumiistani?
Anteeksi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti