tiistai 12. heinäkuuta 2011

Salattu rakkaus

Theme: Maroon 5 - Wake up call


Olin jo useampana päivänä pistänyt merkille millaisia salavihkaisia silmäyksiä Ling oli minuun luonut, luuli kai etten minä huomannut. Olin jo naimisissa Shangin kanssa, joten minun olisi ollut syytä jättää Ling kokonaan omaan arvoonsa. Kuitenkin minä eräänä päivänä menin juttelemaan Lingin kanssa ihan kahden kesken. Silloin tämä hetken kierreltyään ja kaarreltuaan tunnusti hieman häpeillen olevansa ihastunut minuun.. ellei jopa rakastunut. Olin hieman yllättynyt, vaikka olisihan minun tietysti pitänyt huomata edes jotain. Olin tuolloin sanonut hänelle olevani jo Shangin kanssa. Ling oli näyttänyt murtuneelta, ja viimeistään silloin olin tuntenut outoa läpätystä rinnassani. Hienoiseksi järkytyksekseni tajusin, mistä oli kyse. Minäkin taisin tuntea jotain Lingiä kohtaan. Kerroin sen hänelle. Ensi alkuun tämä näytti ilahtuneelta, mutta sanoi sitten hieman vaikean näköisenä:
"Mutta, Shang.. hän.."
Minä nyökkäsin.
"Tiedän.. hän raivostuu jos saa tietää."

Emme kuitenkaan  pystyneet pysymään erossa toisistamme, vaan tapailimme toisiamme salaa Shangilta. Yhtenä iltana Shang oli lähtenyt hoitamaan yhtä tehtävää, ja hänen poistuttuaan Ling hiippaili sisään odotettuaan ensin näkymättömissä.
"Kuule.. meidän täytyy nyt olla todella varovaisia.."
muistutin Lingiä.
"Jos Shang jostain syystä saisi tietää meistä, hän kyllä pitäisi huolen ettemme enää koskaan näkisi toisiamme."
Ling nyökkäsi vakavana. Me molemmat kyllä tiesimme millaisen riskin otimme.
Merkillisen pian kaikki varoitukset kuitenkin haihtuivat mielistämme jonnekin taivaan tuuliin.

Kello löi keskiyötä, ja minä ja Ling olimme kietoutuneet toisiimme. Veri kuitenkin jähmettyi suonissani kuullessani askelia. Tönäisin Lingiä ja sähisin tämän korvaan:
"Ling! Shang palasi!"
Myös Ling jähmettyi niille sijoilleen, eikä kumpikaan meistä tajunnut liikahtaakaan. Samassa hetkessä Shang jo ilmestyikin makuuhuoneeseemme. Hänen kasvoillaan viipyillyt hymy vaihtui pian tyrmistykseksi.
"Mulan? Mitä.. mitä ihmettä tämä on?"
hän älähti. Minä en tiennyt mitä olisin sanonut. Ling ei myöskään saanut sanaa suustaan, tuijottipa vain Shangia säikähtäneenä.
"En olisi teistä kahdesta uskonut.."
Shang sitten mutisi vihainen, pettynyt sävy äänessään, ja kääntyi sitten kannoillaan. Pelkäsin pahinta, ja Shangin palatessa pelkoni kävivät toteen. Shangilla oli miekka kädessään, ja hän suuntasi miekka koholla suoraan Lingiä kohti. Miekan terä ohitti Lingin juuri ja juuri, hipaisten kuitenkin hänen poskeaan. Pelkäsin jo että Ling jähmettyi paikoilleen, mutta sai sitten kuitenkin jalkansa tottelemaan ja syöksyi perässäni pois huoneesta ja suoraa päätä pihalla olevaan talliin. Tiesin Lingin olevan pian mennyttä, ellemme lähtisi pois. Seuraava miekanisku ei arvatenkaan menisi ohi.

Laitoin karsinassaan olevalle hämmästyneelle Khanille suitset päähän nopeammin kuin koskaan aikaisemmin ja talutin sen sitten juoksujalkaa pihalle, jossa loikkasin sen selkään. Ling teki samoin, ja istuessaan takanani kiersi kätensä vyötäisilleni.
Shang oli seurannut meitä ulos, mutta ei kuitenkaan mennyt hakemaan omaa hevostaan, seurasipa vain menoamme.

Yönmusta hevoseni laukkasi täyttä vauhtia eteenpäin pimeillä kujilla. En yhtään tiennyt minne voisimme mennä. Ainoa mitä tiesin, oli että tarvitsimme paikan jossa Ling olisi turvassa Shangilta.
Ling nojasi tiukasti selkääni vasten, ja saatoin kuulla hänen sydämensä lyönnit. Hän oli selvästi säikähtänyt. Kannustin Khania kovempaan vauhtiin, ja se vastasi pyyntöön saman tien. Meillä ei ollut paikkaa minne mennä, mutta emme voineet pysähtyäkään. Siispä jatkoimme öistä pakoamme rakkauden tähden.

Jonkin ajan päästä pysähdyimme. Olin paikallistanut sopivan syrjässä olevan luolan. Sen katto oli tarpeeksi korkealla, että myös Khan mahtui sinne. Menimme kaikki kolme sisään ja asetuimme luolan perimmäiseen nurkkaan. Ling ja minä nojasimme toisiimme Khanin maatessa vieressämme. Päätimme jatkaa pakoa aamulla, vaikka oli sanomattakin selvää, ettei kumpikaan meistä tulisi nukkumaan kovin hyvin tänä yönä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti