My immortal

Näin kamalaa unta. Se tuntui melkein todelta. Miguel.. hän oli suuttunut minulle jostain pahemman kerran ja jättänyt minut yksin. Unessani olin toistuvasti anellut, kerjännyt ja pyytänyt häntä jäämään tai edes harkitsemaan vielä, mutta turhaan. Miguel oli kääntänyt minulle selkänsä ja lähtenyt sanaa sanomatta.

Edelleen unessa nousin istumaan ja sitä kautta seisomaan ja kävelin ulos. Jotenkin onnistuin kompastelemaan jyrkät portaat alas asti. Kävelin kaupungissa ympäriinsä, täysin vailla päämäärää. Samalla huusin Miguelia nimeltä kerta toisensa jälkeen. Tämä ei kuitenkaan vastannut, ja lopulta lysähdin raskaasti polvilleni keskelle katua ja painoin pääni käsiini. Saatoin vieläkin kuvitella että Miguel oli yhä vierelläni ja että kaikki oli hyvin. Saatoin melkein kuulla hänen äänensä soinnin korvissani, tuntea hänen kosketuksensa harteillani.
"Miguel.."
minä kuiskasin epätoivoisena.

Samaan aikaan temppelillä Miguel havahtui hereille ja huomasi heti minun olevan poissa.
"Tulio..?"
hän sai sanotuksi huomatessaan ettei minua näkynyt missään. Totta kai hän oli ihmeissään, olihan nyt keskiyö. Itsekseen mutisten Miguel nousi ylös ja lähti etsimään minua.

Minä en ollut liikkunut mihinkään. Minä olin se jolle aina sattui ja tapahtui, mutta silti herätessäni olin hieman ihmeissäni siitä, mitä minä taas olin tehnyt. Ennen kuin kuitenkaan ehdin ajatella asiaa sen kummemmin, kuulin jostakin läheltä hirnuntaa. Kohottaessani katseeni näin Altivon ravaavan minua kohti.
"Altivo? Mitä sinä täällä teet?"
kysyin äimänkäkenä. Se hirnui viskoen päätään ja kääntyi sitten kannoillaan, jättäen minut paikoilleni. Nousin ylös, ja sillä aikaa Altivo oli kadonnut jo kulman taakse.
"Just.. sinne meni.."

En ollut osannut ajatella, että Altivo oli lähtenyt hakemaan Miguelia. Miguel hätkähti hieman nähdessään Altivon syöksyvän näkyviin tuhatta ja sataa.
"Hei,  Altivo! Mistäs sinä tulet?"
Miguel kysyi, ja Altivo nyökytteli päätään raikuvasti hirnuen.
"Haluatko sinä kertoa minulle jotain? Tai näyttää jotain?"
Miguel jatkoi kavutessaan Altivon selkään. Heti Miguelin ottaessa ohjat Altivo karautti täyteen vauhtiin.

Ennen pitkää kuulin taas vimmattua kavionkopsetta, ja seuraavassa hetkessä Altivo ilmestyi uudemman kerran näkyviin, tällä kertaa Miguel selässään.
"Tulio!"
Miguel huusi Altivon luisuessa pysähdyksiin ja hypätessään alas tämän selästä.
"Missä ihmeessä sinä oikein olit? Tajuatko yhtään miltä minusta tuntui kun huomasin sinun kadonneen?"
Miguel suorastaan huusi syöksyessään luokseni ja ottaessaan minut halaukseensa. Sain hädintuskin sanottua:
"No kun minä.. näin kamalaa unta jossa sinä suutuit jostain pahemman kerran ja huusit päin naamaa jättäväsi minut. Ilmeisesti sitten lähdin kävelemään unissani, etsimään sinua. Täällä minä sitten heräsin.."

Miguel vetäytyi kauemmas minusta jokseenkin epäuskoisena.
"Tulio, lopeta houraileminen! Mitä ihmettä sinä oikein puhut? Enhän minä nyt koskaan jättäisi sinua."
Noin sanottuaan Miguel veti minut uudestaan lähelleen ja tällä kertaa suuteli minua. Silloin minä viimeistään tajusin miten tyhmä olin ollut antaessani mokoman typerän painajaisen vaikuttaa minuun niin paljon että olin jopa uskonut sen olevan totta. Hieman häpeissäni vastasin Miguelin suudelmaan kiertäen käteni hänen ympärilleen.