Älä kysy mitä oikein tapahtui, en tiedä sitä itsekään. Olin tavalliseen tapaani menossa katsomaan Hampaatonta, kun äkisti, ilman mitään ennakkovaroitusta minä.. vain katosin. Tarkoitan siis, että yhdessä valonvälähdyksessä.. no, siirryin johonkin ihan toiseen paikkaan. En tiedä kuinka kauan siinä meni, joitakin minuutteja vai kenties kokonainen tunti.. Mutta lopulta pääsin irti pyörteestä ja mätkähdin istualleni suoraan jonkin suuren rakennuksen eteen. En tiennyt yhtään missä olin, koko paikka oli täysin vieras. Minulle tavanomaisesta keskiaikaisuudesta ei ollut tietoakaan. Ohitseni kulki muutama ihminen, ja kömmin hämmästyneenä seisaalleni. Kaikki näytti paljon hienommalta kuin mihin olin tottunut koko varsin lyhyen elämäni aikana.
Päättelin, ettei tähän jäämisestä olisi mitään hyötyä. Tosin päätön harhailu sinne tänne ihan vieraassa paikassa ei myöskään kuulostanut kovin täysjärkiseltä. Ehkä minun kannattaisi mennä vilkaisemaan tuota edessäni olevaa rakennusta, ehkä joku siellä osaisi kertoa missä olin.
Kävelin hieman epäröiden ovelle, ja pienen miettimistauon jälkeen avasin sen. Edessäni avautui jokin suuri tila. Se näytti ihan keittiöltä, sen verran minäkin tajusin. Se vain oli suurin ja hienoin koskaan näkemäni keittiö, ihan toista kuin meillä kotona. Astuin hieman arkaillen sisään, muistuttaen itseäni avun kysymisestä. Ottaessani askeleen eteenpäin olin näkevinäni lattialla jotain pientä ja sinisenharmaata, joka vilisti kahdella jalalla. Rotta? Samassa pitkä ja laiha nuori mies, jolla oli hieman pörröiset, punaisenruskeat hiukset, kumartui poimimaan rotan ylös. Seuraavaksi hän kääntyi katsomaan minua, ja nielaisin hermostuneena, vaikka tuo vieras hymyilikin ystävällisen kysyvästi.
Linguinin PoV:
Seisoin lähellä etuovea ja huomasin katsovani suoraan minua hieman lyhyemmän pojan silmiin. En ollut koskaan ennen nähnyt häntä. Hän katsoi minua hämmästynyt ja säikähtänyt ilme kasvoillaan. Huomasin hänen vilkuilevan villisti vuoronperään minua ja kämmenelläni lepäävää pikkukokkia. Poika ei näyttänyt saavan sanaa suustaan, joten avasin pelin sanomalla:
"Hei.. voinko auttaa jotenkin?"
Nuori poika näytti kokoavan itseään hetken aikaa, ja sanoi sitten:
"Joo, luulisin.. olisi ihan kiva jos saisin tietää missä olen..."
Hymyilin ymmärtäväisesti, poika ei selvästikään ollut täkäläisiä.
"Totta kai. Tämä on La Ratatouille, olet siis Ranskassa, Pariisissa."
Pojan silmät levisivät lautasiksi.
"Ranskassa? Voi luojat, nyt en ymmärrä kyllä mitään.. Hei, mikä tuo rotta on? Meilläpäin nekin varmaan laskettaisiin tuholaisiksi, mutta ei kai täällä.."
Minä naurahdin pojan kysymyksille. Kunpa tämä vain tietäisi..
"Kuule, se on aika pitkä juttu. Jos haluat kuulla, niin tule vaan reippaasti peremmälle."
Ojensin käteni hänelle.
"Minä olen muuten Alfredo, sano vaan Linguini."
Poika tarttui käteeni vastaten:
"Hauska tavata.. minä olen Hikotus."
"Anteeksi... Hikotus?"
"Joo.. hieno nimi, tiedetään."
Hikotuksen PoV:
Tuo itsensä Linguiniksi esitellyt nuori mies pyysi minut peremmälle. Astelin hieman arkaillen hänen perässään. Kieltämättä olin hieman utelias. Vilkuilin ympärilleni pää pyörien kuin pöllöllä. Vähän väliä katseeni harhautui siihen rottaan. En ollut uskoa silmiäni, kun näin sen kävelevän kahdella tassulla. Nyt ei voisi mitään, minun olisi vihdoin pakko kysyä.
"Niin, tuota... Linguini?"
Tämä kääntyi heti katsomaan minua.
"Niin?"
"Tuota, tuosta rotasta... miksi se on täällä? Siis, tämähän on ravintola, eikös?"
Linguini nyökkäsi hymyillen.
"Kyllä. Ja usko tai älä, mutta ilman tätä rottaa koko ravintolaa ei olisi edes olemassa. Nimittäin tämä rotta on se pääpukari, se varsinainen kokki. Se opetti minutkin kokkaamaan."
Näytin varmasti aivan puulla päähän lyödyltä. Olin kyllä kuullut yhtä ja toista, mutta tämä oli jotain ihan uutta.
"Siis... rotta on kokki?"
Linguini nyökkäsi taas.
"Aivan niin. Haluatko nähdä?"
Totta kai minä halusin. Silmät olivat pudota päästäni nähdessäni rotan ihan oikeasti pesevän tassunsa ja laittavan ruokaa.
"Uskomaton rotta!"
Minä ihastelin.
"Mikä sen nimi on?"
"No, minä kutsun sitä---"
Linguini aloitti, mutta rotta keskeytti hänet huitomalla tassuillaan. Sitten se tarttui lusikkaan, kaatoi hieman jauhoja pöydälle ja alkoi lusikan kärjellä raapustaa jotakin. Hetkessä jauhokasaan ilmestyi hieman haparoivia kirjaimia yksi kerrallaan. Lopulta siinä luki nimi: Remy.
"Remy? Voi luojat, osaako tuo rotta kirjoittaakin? Tuon täytyy olla maailman fiksuin ja taitavin rotta.."
"Haluaisitko sinä oppia kokkaamaan?"
Linguini sitten ehdotti. Pudistelin hätäisesti päätäni.
"Ihan tosi, en minä oikein tiedä.."
"Älähän nyt, ei sinulla tule olemaan mitään hätää, sinulla on maailman paras opettaja."
"Mitäh?"
En ollut edes huomannut Remyn kadonneen jonnekin, mutta nyt se palasi takaisin raahaten jotakin... kangasta? Se nosti kangasta ja peitti silmänsä.
"Häh?"
Ei mennyt kauaakaan, kun en nähnyt mitään. Olin laittanut Remyn tuoman pyyhkeen silmieni peitoksi.
"Linguini, onkohan tämä ihan viisasta?"
"Noin se opetti minuakin. Luota vain siihen, anna sen viedä."
Päätin uskoa Linguinia, ehkä hän tiesi paremmin kuin minä. Pian, todella pian, tunsin Remyn nykivän minua hiuksista, ja sitten tajusin tasapainoni horjuvan. Kallistuin ensin eteen, ja sitten taaksepäin, kunnes hapuilin tukea jostain.
"Voi luojat, ei tule mitään.."
Lopulta Remy kiidätti minut ilmeisesti erään työtason ääreen, ja tajusin käteni ojentuvan eteenpäin, sekä tarttuvan johonkin. Veitsi? Nielaisin. Se oli varmaan pahuksen terävä. En kuitenkaan ehtinyt miettiä sitä kauaa, sillä minua vietiin taas. Ojennuin avaamaan jonkin oven, ja olin.. en tiedä missä, mutta viileää siellä oli. Lähtiessäni sieltä minulla oli syli täynnä jos jonkinlaisia juttuja, ihan kuin vihanneksia. Sitten taas takaisin lähtöpaikkaan. Laskin kaikki vihannekset pöydälle ja tartuin johonkin niistä. Tunsin Remyn satunnaiset nykäisyt ja kiskomiset hiuksissani, ja tajusin pilkkovani vihanneksia vaarallisella vauhdilla, yksi toisensa jälkeen. Seuraavaksi laitoin pilkkomani vihannekset johonkin kattilaan, ja kaikesta päätellen heitin joitain mausteita päälle.
Jonkin ajan kuluttua, en ole varma kauanko siihen meni, sain ottaa liinan pois silmiltäni. Ensimmäiseksi näin Linguinin hymyilevän, sitten katseeni osui liedellä olevaan.. johonkin, joka näytti oikeastaan aika hyvältä.
"Teinkö minä tuon?"
minä hämmästelin.
"Jep. Elämäsi ensimmäinen ratatouille. Aika hyvin, oui?"
"Oui..."
vastasin kömpelöllä ranskalaisella aksentilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti