Tyttö ja koira

Tämän tarinan päähenkilö, Nelli, kuvastaa itseasiassa kahta vuotta nuorempaa minua. Itsekin haaveilen palavasti siperianhuskysta, ja varmaan otankin sellaisen vielä joskus. Oli jotenkin haasteellista kirjoittaa hän-muodossa, minä-muoto kun on minulle se kaikkein omin.

 Tämä tarina sijoittuu talviseen Suomeen ja kertoo 18-vuotiaasta Nellistä ja Taika-nimisestä siperianhuskynartusta. Tässä kertomuksessa sinnikkyyden ja kaikenkestävän ystävyyden taika todella näyttää voimansa.

Oli keskitalvi. 18-vuotias Nelli vietti tavalliseen tapaansa aikaa huoneessaan, kuunnellen musiikkia. Hetken mietittyään hän otti esiin kynänsä ja piirustuslehtiönsä. Nelli rakasti piirtämistä, etenkin eläinaiheiset kuvat olivat hänen suosikkejaan. Piirustuslehtiössä päällimmäisenä oli vielä toistaiseksi keskeneräinen piirustus kahdesta lumessa leikkivästä huskysta. Koirat, erityisesti juuri huskyt olivat Nellin sydäntä lähellä, ja hän olikin jo pitkään haaveillut omasta huskysta. Toistaiseksi hänen rahansa eivät vain riittäneet sellaisen hankkimiseen.

Pian Nellin ajatukset keskeytyivät, kun oven takaa kuului hänen omistamansa sekarotuisen koiran, Mikon, vikinää. Pikainen vilkaisu kelloon kertoi, että olikin jo iltalenkin aika. Aikaa hukkaamatta Nelli kiskoi ulkovaatteet päälleen, ja poistui huoneestaan keittiöön, jossa innokas Miko, collien ja saksanpaimenkoiran risteytys jo odotti kippuraista häntäänsä huiskien.
"Hei poika, mennäänkö ulos?"
Nelli kysyi siltä, ja se vastasi heiluttaen häntäänsä entistä vinhemmin. Nelli laittoi nopeasti itsensä valmiiksi, ja lähti viemään koiraansa ulos.

Kului vielä joitakin päiviä, noin viikon verran. Koska Nelli asui nuoresta iästään huolimatta jo omillaan, hän kävi päivisin koulua ja iltaisin teki mahdollisuuksien mukaan töitä. Jokaisen työpäivän myötä pitkäaikainen huskyhaave tuli lähemmäksi. Eräänä päivänä rahatilanteen vihdoin ollessa riittävä Nelli oli käymässä kaupassa. Ilmoitustaulua vilkaistessaan Nelli ei ollut uskoa silmiään. Siinä se oli, mustaa valkoisella. Taululla oli A4-kokoinen mainos, jossa mainostettiin luovutusikäisiä huskynpentuja terveistä ja tunnetuista vanhemmista. Paperin alalaidassa olivat yhteystiedot, ja Nelli repäisi yhden lapuista mukaansa.

Kotiin päästyään Nelli meni heti puhelimen ääreen. Hän naputti hermostuneena lattiaa jalallaan. Viimein linjan toisessa päässä vastattiin, ja Nelli kertoi olevansa kiinnostunut huskynpennun ostamisesta. Kasvattaja kyseli joitain kysymyksiä Nellin kokemuksesta ja aikaisemmista koirakontakteista, ja Nelli vastaili parhaansa mukaan. Lopulta he sopivat, että Nelli tulisi katsomaan pentuja seuraavana päivänä. Puhelun loputtua Nelli oli niin sekaisin innosta, että hyppi ja loikki pitkin poikin taloa huoneesta toiseen, innostaen lopulta Mikonkin loikkimaan ja riehumaan häntä vispaten. Se yö meni suurimmilta osin valvoessa.

Seuraava päivä oli lauantai. Nelli oli tikkana hereillä heti kukonlaulun aikaan. Aamupäivä kului todella, todella hitaasti, mutta viimein, tuskallisen odottamisen jälkeen kello viimein tuli kaksitoista, ja Nelli saattoi lähteä katsomaan koiria. Matka ei onneksi ollut kovin pitkä, ja melko pian Nelli jo nousi kennelrakennuksen rappuset ylös ja soitti ovikelloa jännittyneenä. Melkein heti kasvattaja tuli avaamaan  oven yksi pennuista sylissään. Pentu oli mustavalkoinen, toinen sen silmistä oli ruskea, toinen sininen. Kasvattaja toivotti Nellin tervetulleeksi ja pyysi tulemaan peremmälle. Pennut ja niiden emä olivat olohuoneessa. Äitikoira oli väriltään kauniin hopeanharmaa, silmät olivat ruskeat. Se katsoi Nelliä paikaltaan rauhallisesti ja heilutteli häntäänsä. Kasvattaja päästi sylissään olevan pennun lattialle muiden luokse, ja ne alkoivat heti riehua keskenään. Emo katsoi Nelliä melkein kärsivästi, kuin anoen: "Vie joku näistä pois."

Kasvattaja kertoi kahden pennuista olevan uroksia, loput kolme olivat narttuja. Toinen uroksista ja yksi nartuista olivat kauniin kuparinvärisiä, toinen uros oli se Nelliä jo ovella tervehtinyt mustavalkoinen. Yksi jäljellä olevista nartuista oli emonsa tapaan hopeanharmaa, toinen taas riistanvärinen. Nellistä kaikki pennut olivat aivan valloittavia, mutta erityisesti kuparinvärinen narttupentu ikään kuin lumosi hänet. Muiden pentujen riehuessa keskenään tuo kyseinen pentu lähestyi Nelliä huiskien ohuella, valkokärkisellä hännällään. Pennulla oli ilmeikkäät vaaleansiniset silmät ja huvittava valkoinen naama, vatsanalus ja rinta sekä tassut. Pentu mönki suoraan lattialla istuvan Nellin syliin, sulki silmänsä ja nukahti siihen. Sillä hetkellä Nelli teki valintansa, tämän pennun hän halusi.

Pennun yhä nukkuessa kasvattaja ja Nelli menivät tekemään kauppakirjan. Kaiken ollessa valmista kasvattaja antoi Nellille pennun rekisteripaperit, joiden mukaan sen nimi oli Kuurankukan Taikatuuli. Lisäksi Nelli sai mukaan pienen koirankorin, pussillisen penturuokaa ja pennulle pienen unilelun. Niin alkoi Nellin ja pennun yhteinen taival.

Pienen, valloittavan pennun kutsumanimeksi tuli lopulta Taika. Päästyään uuteen kotiin se meni heti ensitöikseen tekemään tupatarkastusta. Jostakin pelmahtanut Miko sai heti pennun jakamattoman huomion. Se puri isomman koiran tassuja ja korvia, ja jahtasi sitä huoneesta toiseen. Koko pitkän päivän Taika jaksoi riehua lukuunottamatta satunnaisia unitaukoja, ja yön viimein koittaessa Nelli kantoi pennun koriinsa nukkumaan.

Pennun ja Nellin ensimmäinen yhteinen yö oli molempien osalta melko uneton, mutta kuukausien ja vuosien kuluessa he oppivat pelaamaan hyvin yhteen, ja kiintyivät toinen toisiinsa. Aikanaan Nelli otti toisenkin huskyn, mustavalkoisen nartun nimeltä Kuura, ja alkoi itse kasvattaa siperianhuskyja. Kaikki tulevat pennut saisivat nimensä eteen Nellin kennelnimen, joka oli "Taikatuiskeen."