Yö oli laskeutumassa, mutta minä olin vieläkin Terriermonin kanssa ulkona, puistossa. Terriermon kun oli taas kehittynyt minun tahtomattani. Olin ollut sille aika vihainen ja sanonut asioita jotka olisin toisaalta halunnut jättää sanomatta.
Nojasin puunrunkoa vasten silmät suljettuina. Sekä minä että Terriermon olimme aivan hiljaa. Jossakin vaiheessa tosin luulin kuulleeni pieniä askelia, mutta kuulin varmaankin vain omiani, sillä eihän Terriermon noin vain lähtisi pois sanomatta mitään.
Aikaa kului ennen kuin viimein avasin silmäni.
"Terriermon, lähdetään kotiin.."
sanoin huokaisten, mutta en saanut vastausta. Vilkuilin ympärilleni, mutta en nähnyt sitä missään. Ei kai se oikeasti ollut lähtenyt?
"Terriermon!"
huusin toistamiseen, yhtä heikoin tuloksin. Ei auttanut muu kuin lähteä etsimään sitä.
Pinkaisin juoksuun huutaen Terriermonia nimeltä kerta toisensa perään, saamatta kuitenkaan edelleenkään minkäänlaista vastausta. Nopeutin vauhtiani juosten pitkin poikin puistoa. Ei kai Terriermon nyt voinut noin vain kadota kuin savuna ilmaan? Siltä se nyt kuitenkin vaikutti.
Tarkistettuani koko puiston vähintään kahteen kertaan juoksin etsimään muualta kaupungista. Muistin miten paljon Terriermon piti merestä ja sen läheisyydestä, joten juoksin rannalle, jolla kävimme melkoisen usein. Ranta oli oletettavasti täysin autio, olihan kello jo vaikka mitä. Kotonakin varmasti jo ihmeteltiin missä minä oikein viivyin. En kuitenkaan menisi kotiin ilman Terriermonia.
Juoksin nyt jo todella epätoivoisena pitkin rantaviivaa, kunnes yllättäen huomasin aivan rannan kauimmaisessa kolkassa jotain valkoista. Eihän se tietenkään ollut varmaa että se olisi Terriermon, mutta en jättäisi asiaa tarkistamatta.
Päästyäni sen luokse tajusin sen todella olevan Terriermon. Terriermon, joka tosin oli aivan kylmissään ja hädintuskin tajuissaan.
"Terriermon! Mitä sinä teet täällä ihan yksin?"
kysyin hädissäni, nostaen pienen digimonin varovasti syliini.
"Henry.. Sinä tulit.. hakemaan minua.."
se sanoi heikosti.
"Totta kai tulin, en olisi voinut mennä kotiin ilman sinua.."
sanoin ääni pahasti särähtäen. Seuraavassa hetkessä minä jo tajusinkin itkeväni, juuri kuten ensitapaamisellammekin.
"Onpa kylmä.. hei Henry, miksi sinä itket?"
Värähdin, sillä Terriermon sanoi aivan samat sanat kuin silloin.
"Hei.. älä itke, Henry. Moumantai, kyllä tämä tästä.. Olethan sinä paras ystäväni. Ja ystävät.. auttavat aina toisiaan..."
Ja tähän loppuun voisin huvikseni laittaa vielä yhden piirustuksen jonka tein eilen yhtä deviantARTista löytyvää Halloween-aiheista Digimon-kilpailua varten..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti