Tässä nyt vaihteeksi taas vähän uutta tuotantoa, tänään olenkin kirjoittanut merkillisen paljon, useamman tunnin kerrallaan. Tässä nyt ensimmäinen tänään kirjoitetuista tuotoksista, joka on siis nimeltään 3 Primary Colors. Olen kirjoittanut pienen tarinan sekä Takatosta ja Guilmonista, Henrystä ja Terriermonista että Rikasta ja Renamonista. Kaikissa kolmessa tarinassa keskeisenä aiheena on ystävyys.
Takato & Guilmon
Se oli aivan tavallinen koulupäivä. Aamulla olin tapani mukaan jättänyt Guilmonin kotiinsa, ja vannottanut sitä pysymään siellä kunnes tulisin hakemaan sitä. Guilmon oli luvannut, mutta silti tunsin oloni jotenkin epävarmaksi. Istuin paikallani ikkunan vieressä, enkä edes yrittänyt kuunnella opettajaa, koska tiesin etten todellakaan pystyisi keskittymään. Sen sijaan keskityin katsomaan ulos ikkunasta, ajatukset vain ja ainoastaan Guilmonissa.
"Guilmon.."
sanoin hiljaa, mutten ilmeisesti tarpeeksi hiljaa, sillä ainakin Jen ja Kazu kääntyivät katsomaan minua, ja sen jälkeen toisiaan. Minä tosin en huomannut sitä.
Kellon soidessa tunnin päättymisen merkiksi olin tehnyt päätökseni. Koulupäivä ei ollut vielä ohi, mutta nappasin silti reppuni ja syöksyin ulos luokasta ensimmäisten joukossa. Kuulin Kazun huutavan nimeäni, mutta en aikonut pysähtyä. Huoli Guilmonista oli aivan liian suuri.. vaikka saatoinkin arvata että löytäisin sen nukkumasta samasta paikasta, minne olin sen aamulla jättänyt.
Juoksin suoraan puistoon ja polkua ylös. Guilmonin kodin edessä avasin portin ja syöksyin sisään.. vain havaitakseni ettei Guilmonista näkynyt jälkeäkään. Äkisti aloin tuntea oloni huonoksi. Näin oli käynyt aikaisemminkin. Silloin Guilmon oli seurannut minua kouluun. Mutta missä se nyt oli?
"GUILMON!"
huusin ja odotin hetken aikaa, mutta en kuullut vastausta. Siispä pudotin reppuni lattialle ja juoksin etsimään Guilmonia.
Vaelsin pitkin poikin puistoa, huutaen Guilmonia nimeltä kerta toisensa jälkeen.
Aikaa kului, ja aloin jo olla epätoivoinen. Pysähdyin ja jäin nojaamaan puunrunkoa vasten. Silloin kuulin tutun äänen.
"Takato..?"
ääni kysyi, ja avasin silmäni. Se oli Guilmon, ja se tuli juuri minua kohti. Jalat hieman täristen lähdin itsekin juoksemaan sitä kohti.
"Guilmon! Missä sinä olit?"
suorastaan huusin halatessani digimoniani, kyyneleet valuen.
"Guilmonilla oli tylsää, joten Guilmon päätti lähteä vähän ulos",
digimonini vastasi.
"Voi Guilmon, olin niin huolissani.. pelkäsin että olit taas kadonnut.."
Guilmon pudisti päätään kevyesti.
"Ei Guilmon enää katoa, Guilmon on Takaton ystävä ja pysyy aina Takaton luona."
Henry & Terriermon
Olin juuri päässyt koulusta. Avatessani kotioven näin ensimmäiseksi pikkusiskoni Shuichonin. Tämä leikki taas Terriermonin kanssa. Shuichonilla epäilemättä oli hauskaa, mutta samaa ei voinut sanoa Terriermonista. Kävin nopeasti viemässä laukkuni huoneeseeni, miettien samalla jonkinlaista pelastussuunnitelmaa. Tilaisuus kuitenkin ilmestyi kuin itsestään siskoni lähtiessä käymään huoneessaan. Silloin minä syöksyin Terriermonin luokse, nostin hänet ylös ja lähdin nopeasti ulos ovesta.
Hetkeä myöhemmin jo kävelin kadulla Terriermon olallani.
"Kiitos kun pelastit minut, Henry,"
Terriermon sanoi, ja vastasin:
"Se oli vähintä mitä saatoin tehdä, olethan sinä kumppanini."
Silloin Terriermon yllättäen loikkasi maahan.
"Kumppani? Vain kumppani? Enkö ole myös ystäväsi, niin kuin Guilmon on Takaton ystävä?"
Terriermon kysyi kuulostaen hieman surulliselta. Minä naurahdin hiljaa.
"Terriermon.. totta kai sinä olet ystäväni, yksi parhaista, kyllähän sinä sen tiedät, vai mitä?"
Terriermon pysyi jonkin aikaa aivan liikkumatta, mutta nyökäytti sitten viimein päätään.
"Tiedän.. ja sinäkin olet minun paras ystäväni, Henry. Ollaanhan me aina ystäviä?"
Hymyilin Terriermonin kysymykselle.
"Kyllä, Terriermon. Nyt ja aina."
Rika & Renamon
Me olimme hävinneet taistelun. Ei vain Renamon, en vain minä, vaan me molemmat yhdessä. Nyt minä vihdoin ymmärsin sen. Minä olin muuttunut paljon entisestä minästäni. Ennen olin ajatellut digimonien olevan vain dataa, pelkkää arvotonta tietoa, mutta monien vaiheiden kautta, nyt kun katsoin maassa lyötynä makaavaa Renamonia, ymmärsin digimonien olevan niin paljon muutakin. Kumppaneita, ystäviä. Ensimmäistä kertaa elämässäni minä todella ymmärsin ystävyyden arvon. Ymmärsin miten tärkeä Guilmon oli Takatolle, ymmärsin miten läheisiä Henry ja Terriermon olivat.
Havahduin ajatuksistani kuullessani Renamonin sanovan minulle:
"Rika.. anteeksi. Minä hävisin.."
Polvistuin Renamonin viereen pudistaen päätäni ja sanoen:
"Ei, Renamon. Me molemmat hävisimme yhdessä. Mehän olemme ystäviä."
Renamon kohottautui hieman ylemmäs.
"Rika.. sinä olet todella muuttunut.."
Minä vastasin nyökäten.
"Niin olen.. ja olen siitä iloinen. Lupaan tästä lähtien ymmärtää sinua niin kuin ystävät ymmärtävät toisiaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti