Seuraavana aamuna heräsin kellon soittoon. Avasin hitaasti silmäni, ja etsiskelin katseellani kelloa. Se näytti puolta yhdeksää, mikä tarkoitti että meillä kaikilla oli puolisen tuntia aikaa saada itsemme valmiiksi ja suoriutua tapaamispaikkaamme.
Yksi toisensa jälkeen muutkin alkoivat heräillä, ja kävimme kukin vuorollamme kylpyhuoneessa kokoontuen sitten kiireiselle aamiaiselle. Minä tosin en tapani mukaan tahtonut saada yhtään mitään syödyksi.
Ollessamme valmiita otimme tarvittavat tavarat mukaamme ja lähdimme juosten kohti puistoa. Jouduimme kuitenkin odottamaan jonkin aikaa, sillä olimme ensimmäisinä paikalla. Huomasin Rikan vaihtavan hieman kärttyisästi painoa jalalta toiselle. Pian sen jälkeen Henry saapui paikalle yövieraineen, ja saman tien näiden jälkeen saapui Takato omiensa kanssa.
"Vihdoinkin kaikki ovat täällä! Lähdetään, tässä on jo hukattu liikaa aikaa,"
Rika puhahti. Olimme juuri lähdössä, kun kuulimme jonkun äänen takaamme.
"Hei Takato, odota!"
ääni huusi, ja me kaikki käännyimme katsomaan. Rika näytti typertyneeltä.
"Mitä SINÄ täällä teet?"
tämä ärähti, ja sai vastaukseksi:
"No kun Takato soitti minulle äsken, ja pyysi minua mukaan.."
Rikan silmät levisivät, ja tämä kääntyi katsomaan Takatoa.
"MITÄ? Takato, miksi sinä pyysit tuon mukaan?"
Takato kohautti harteitaan sanoen:
"No älä nyt, Rika. Tiedät kyllä että hänkin on kesyttäjä."
Aavistelin, että tästä saattaisi kehkeytyä vielä kunnon sanaharkka, joten menin heidän väliinsä.
"Älkää nyt jooko aloittako aamua kinastelemalla, eihän se mitään hyödytä! Hän on nyt täällä, joten kai hän voi tulla mukaan.. Vaikka olisihan se ihan kiva tietää, kuka hän on.."
Takato ja Rika vetäytyivät sanaakaan sanomatta kauemmas toisistaan, jolloin minä käännyin katsomaan uutta tulokasta. Tämä hymyili hieman väkinäisesti, ja käveli sitten lähemmäs. Luokseni päästyään hän ojensi oikean kätensä minulle, ja tartuin siihen reippaasti. Poika hymyili sanoen:
"Hauska tavata, minä olen Hirokazu Shiota, sano vaan Kazu. Entä kuka sinä olet?"
Hymyilin Kazulle.
"Mukava tavata sinutkin. Minä olen Yuuki Yagami, ja tässä on digimonkumppanini Tailmon."
Kazu nyökkäsi, ja jatkoi vuorostaan:
"Siitä muistinkin.. Guardromon, tule jo!"
En ehtinyt ihmetellä kovin kauaa, kenelle hän huusi, kun jo näin ruskean värisen konedigimonin harppovan meitä kohti. Viimeistään nyt Rika näki punaista.
"Mitä? Raahasitko sinä tuonkin mukaan?"
tämä raivosi Kazulle, joka vastasi samalla mitalla:
"Mitä sinä tarkoitat? Tietenkin otin Guardromonin mukaan, sehän on digimonkumppanini!"
Rika muljautteli silmiään.
"Ihan sama. Lähdetään nyt jo, kun tuo riippakivikin on mukana. Tuhlaamme vain aikaa."
Kazu puristi kätensä nyrkkiin ja huusi Rikalle:
"Ja sekö on muka vain ja ainoastaan minun syyni? Kuule, jos sinä olisit..-"
Rika keskeytti Kazun:
"Pää kiinni, Hirokazu, tai saat monosta!"
Sen enempää sanomatta hän lähti jatkamaan matkaa Renamonin kanssa. Takato nauroi hieman hermostuneena, ja sanoi meille kaikille yhteisesti:
"Rikalla taitaa olla paha päivä.. noin hän huusi kerran minullekin, koska ei pitänyt siitä että sanoin häntä Rika-neidiksi."
Takato puhui melkoisen kovalla äänellä, ja koska Rika ei ollut vielä kaukana, hän kuuli jokaisen sanan.
"Takato!"
hän huusi uhkaavasti olkansa yli. Tämä naurahti ja sanoi sitten kiireesti meille:
"Tulkaa, lähdetään, ennen kuin hän saa kunnon raivarin. Menemme paikkaan, josta kerran sattumalta löysin portin digimaailmaan."
Matka ei ollut pitkä, ja pian me kaikki seisoimme pienen kivisen, hieman vankityrmää muistuttavan kyhäelmän luona. Takato avasi rakennuksen portin, selittäen samalla:
"Täällä minä ennen pidin Guilmonia, silloin kun äitini ja isäni eivät vielä tietäneet sen olemassaolosta. Eräänä päivänä löysin täältä portin, jonka kautta pääsee digimaailmaan. Tulkaa tänne peremmälle. Kaikki eivät tosin mahdu samaan aikaan, joten mennään muutama kerrallaan. Henry ja Kazu, tulisitteko te vaikka ensin? Minä jään tänne ja varmistan että kaikki pääsevät turvallisesti läpi."
Sekä Henry että Kazu nyökkäsivät ja astuivat kohti Guilmonin aikanaan kaivaman luolan peräseinämällä hohtavaa porttia. Muutama kerrallaan muutkin katosivat sen läpi toiseen maailmaan, ja pian jäljellä olimme vain minä ja Takato digimoneinemme.
"No niin, Yuuki, mennäänkö?"
Takato kysyi, ja minä nyökkäsin innoissani.
"Jep, mennään."
Takato tarttui minua kädestä, ja yhdessä me astuimme portin läpi. Tunsin kehoani kihelmöivän sen muuttuessa datamuotoon, ja pian me putosimme. Puristin lujasti Takaton kättä. Pudotus ei onneksi kestänyt kauaa. Noustessani ylös huomasin kaukana yläpuolellamme maapalloa muistuttavan taivaankappaleen.
"Tuo on teidän maailmanne. Tuolta se näyttää täältä katsottuna,"
Rikan Renamon sanoi.
"No niin, nyt me siis olemme täällä. Mitä me tarkalleen ottaen etsimme, tai siis mikä on se digimaailmaa uhkaava olento?"
Taichi kysyi hermostuneen kuuloisena. Henry katsoi meitä vakavana.
"Uhka, jollaista varmaankaan kukaan meistä ei ole koskaan ennen tavannut. Se on näkymättömissä suurimman osan ajasta, ja sitä kutsutaankin Näkymättömäksi surmaksi. Se aikoo pyyhkiä digimonit ja ihmiset pois maan päältä, ja jäädä yksin kansoittamaan molempia maailmoja. Se voi iskeä missä vain ja milloin vain, joten meidän kaikkien pitää olla äärimmäisen valppaina. En halua pelotella teitä liikaa, mutta uhka on todellinen. Lähdetään nyt eteenpäin, minusta meidän ei pitäisi jäädä tänne kovin pitkäksi aikaa."
Lähdimme kävelemään eteenpäin, kunnes aivan äkkiarvaamatta Takato kaatui maahan. Kääntyessämme katsomaan näimme, että maan alta oli ilmestynyt piikikäs lonkero, joka oli kiertynyt Takaton jalan ympärille. Näytti siltä, kuin lonkero olisi yrittänyt viedä Takaton mukanaan. Juoksin Takaton luokse ja tartuin tämän käsiin alkaen kiskoa tätä turvaan. Kiskoin minkä pystyin, ja pian lonkero päästi irti, kadoten takaisin maan alle. Koushiro näytti mietteliäältä.
"Tuo oli varmaankin sen Näkymättömän surman lonkero, ja ensi kerralla se ei varmaankaan luovuta noin helposti."
Me muut olimme samaa mieltä. Silloin huomasin Takaton jalasta vuotavan verta.
"Takato on loukkaantunut! Onko kenelläkään ensiapuvälineitä?"
kysyin, ja Kenji nyökkäsi.
"Minulla on.."
hän sanoi, mutta Tailmonini keskeytti:
"Odottakaa, minunkin pitäisi pystyä hoitamaan tämä."
Tailmon astui lähemmäs ja polvistui Takaton viereen. Se sulki silmänsä ja lausui:
"Kultaisten kyynelteni taika, auta tätä haavoittunutta kesyttäjää, josta on näinkin lyhyessä ajassa tullut kumppanilleni todella tärkeä. Auta häntä, ettei hänen tarvitse tuntea kipua. Hoida hänen haavansa.."
Tailmonin lausuttua viimeisetkin sanat sen silmistä alkoi valua kultaisia kyyneliä, jotka Takaton vahingoittuneelle jalalle pudotessaan paransivat haavat, niin ettei niistä jäänyt mitään jäljelle, ei edes naarmuja. Takato näytti hämmästyneeltä.
"Kiitos.. kiitos paljon,"
hän sanoi Tailmonille, joka nyökkäsi.
"Ei kestä, se oli velvollisuuteni. Mutta nyt lähdetään taas eteenpäin, ja ollaan todella varovaisia."
Niin me kaikki lähdimme jatkamaan matkaa, ajatukset tulevassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti